Visio perhelähtöisyydestä mielenterveys- ja päihdeasiakasta tuettaessa

Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistyksessä on vuosina 2011–2013 toiminut Opastava yhteistyö perheiden kanssa päihde- ja mielenterveystyössä (OPA) -hanke, jonka tavoitteena on rakentaa visio perhelähtöisestä työmallista mielenterveys- ja päihdeasiakasta tuettaessa. Olemme kolmen projektivuoden aikana tehneet läheistä yhteistyötä sellaisten perheiden ja ihmisten kanssa, jotka kärsivät mainitusta ongelmasta. Rinnan asiakastyön kanssa olemme tutustuneet sellaiseen kirjallisuuteen, joka avaa näkökulmia tähän aihepiiriin. Olemme myös tehneet yhteistyötä niin kolmannen sektorin kuin psykiatrista ja päihdehoitoa tekevien kunnallisten toimijoiden kanssa. Kaikki tämä on merkittävästi vaikuttanut työhömme ja käsitykseen siitä, miten työtä voisi vaihtoehtoisesti tehdä.

Yhdistyksessä tapahtuva työ ei ole perustunut hoitovastuullisuuteen, ja olemme siten voineet muuttaa ja kehittää työtä suhteellisen vapaasti asiakkaiden käsitysten ja ammatillisen harkintamme mukaan. Työhömme on vahvasti vaikuttanut tiimimme yhteiset pohdinnat, joihin käsissäsi oleva visio perustuu.

Visio voisi yhtä hyvin olla pohdintaväline omaa työtä kehitettäessä. Tätä varten olemme laittaneet joidenkin kappaleiden yhteyteen muutaman kysymyksen tai ajatuksen pohdittavaksi. Työssä olemme jatkuvasti pyrkineet käytännön ja teorian vuoropuheluun. Lopputuloksena havaintomme on tiivistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Toivottavasti tämä kirja auttaa sinua pohtimaan ja kehittämään omaa työtäsi.

Pin It on Pinterest