Kohtaamo

Projekti on päättynyt 12/2018

Tietoa projektista

Kohtaamo on kolmevuotinen hanke, joka on tuettu Veikkauksen tuotoilla. Hanke käynnistyi keväällä 2016. Toiminnan punaisena lankana on mahdollistaa kohderyhmälle kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemus, sekä kehittää matalan kynnyksen vapaaehtoistoiminnan muotoja.

Hankkeen puitteissa ja vapaaehtoisten avustuksella on tarjottu aiemmin kahdenkeskisiä keskusteluhetkiä, ryhmätoimintaa sekä teemailtoja yhteistyötahojen kanssa. Kohtaamon vapaaehtoisten vetämiä ryhmiä ovat mm. Hyvän mielen konkarit sekä Miesten saunaryhmä. Osana hanketta on myös jalkauduttu säännöllisesti ihmisten pariin vapaaehtoisten voimin.

Toiminta

Kohtaamon Kello viiden tee

Kohtaamon kello viiden tee on kaikille avoin tilaisuus tulla kuulemaan erilaisista elämänkokemuksista. Teemailta järjestetään yhteistyössä KoKoA:n kanssa.

Teehetki pidetään 1 – 2 kertaa kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 – 18.30 erikseen ilmoitettuna ajankohtana.

Kohdatut-podcast

Hankkeen viimeisenä vuonna 2018 toiminnan pääpaino on podcast-sarjan tekemisessä ja levittämisessä. Podcast-sarja tarjoaa ihmisille mahdollisuuden kertoa nimettömänä omasta elämästään ja toimia vertaisena äänitteiden välityksellä.

Sarja esittelee ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, joilla on kokemusta muun muassa yksinäisyydestä, masennuksesta, huumeriippuvuudesta, köyhyydestä, tai tilanteista joissa läheisellä on mielenterveyden haasteita.

Sarjaa tullaan kuulemaan eri alustoilla sekä Lapinlahden Lähteen kahvilassa sekä mahdollisesti myös muissa kahviloissa.

Tutustu podcast-sarjaan

Pin It on Pinterest