Lasse

Lassen puolison isoveli Mikko sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tämä on hänen tarinansa.

Miltä tuntunut?

Kun puolisoni kertoi veljensä sairastumisesta, en osannut aluksi suhtautua tilanteeseen. Huomasin tilanteen olevan raskas puolisolleni ja koitin tukea häntä mahdollisimman paljon. Tilanne oli aluksi raskas, mutta myöhemmin se on lisännyt avoimuutta suhteessamme ja myös omassa perheessäni. Olen iloinnut myös siitä, että olemme voineet auttaa Mikon perhettä viettämällä aikaa hänen nuorimman lapsensa kanssa.

Miten työstetty?

Puolisoni avoimuus rohkaisi minua puhumaan asiasta oman perheeni kanssa. Sain kuulla tätini sairastaneen skitsofreniaa lähes koko elämänsä ajan, mutta asiasta on vaiettu. Olemme puhuneet myös puolisoni kanssa avoimemmin asioista.

Mistä toivoa nyt?

Suhteemme on nyt vahvempi kuin aiemmin, ja uskon että se on osittain seurausta Mikon sairastumisesta. Olemme lähentyneet myös Mikon tyttären kanssa, ja tästä olen saanut iloa elämään.

Lasse

Lasse on 37-vuotias mies. Hän on kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan Mikon veljen Markuksen puoliso.

Jatka Ritvan tarinaan

Palaa tarinoiden pääsivulle

Pin It on Pinterest