Mikä meidän vanhempia vaivaa?

Moni asia voi muuttua kotona, kun toisella tai kummallakin vanhemmalla on mielenterveyden ongelmia. Tavalliset arkiset asiat eivät ehkä suju kuten ennen. Vanhempi voi tulla kireäksi ja ärtyisäksi, jolloin hän suuttuu helposti ja voi sanoa pahasti. Tai sitten hän saattaa uupua ja sulkeutua itseensä. Hän voi myös käyttäytyä oudosti ja puhua kummallisia asioita. Vanhemmat saattavat riidellä keskenään. Ei ihme, jos lapset ovat ymmällään eivätkä tiedä, mitä on tapahtumassa ja miten pitäisi toimia.

Tässä oppaassa puhutaan siitä, mitä mielenterveyden ongelmat ovat, ja vastataan joihinkin lasten tavallisimpiin kysymyksiin. Opas on tarkoitettu varttuneemmille kouluikäisille ja nuorille ja myös luettavaksi yhdessä vanhempien tai jonkun muun aikuisen kanssa. Jos jotkin asiat ovat vaikeita ymmärtää, kysy niistä vanhemmiltasi. Alle 12-vuotiaat tarvitsevat tätä opasta lukiessaan aina vanhemman vierelleen.

Oppaassa puhutaan lyhyyden vuoksi lapsista, vaikka tarkoitetaan myös nuoria. Olemme kaikki omien vanhempiemme lapsia iästä riippumatta.
Opas on julkaistu yhteistyössä THL:n Toimiva perhe -hankkeen kanssa.

Pin It on Pinterest