Verkkoryhmät

Verkkoryhmissä omaisilla on mahdollisuus tavata toisiaan etänä ja saada tukea sekä läheisen sairauteen liittyvissä asioissa että tukea omaan jaksamiseensa. Verkkoryhmissä on ohjaajana joko yhdistyksen työntekijä tai vertaisohjaaja.

Tutustu myös avoimiin ryhmiin, alueryhmiin ja suljettuihin ryhmiin.

Kaksi henkilöä seisovat rannalla ja pitelevät toisiaan kädestä.

AIKUISET LAPSIOMAISET

Avoin ryhmä aikuisille omaisille, joiden vanhempi sairastaa psyykkisesti tai jotka ovat lapsuudessa eläneet psyykkisesti sairastavan vanhemman kanssa. Tule jakamaan kokemuksia ja voimaantumaan vertaistuesta. Ryhmää ohjaa yhdistyksen työntekijä.

Kaksi ihmistä pitelevät toisiaan kädestä.

Avoin verkkoryhmä yli 18-vuotiaan nuoren vanhemmille 

Vertaustuellisessa ryhmässä tapaat muita psyykkisesti oireilevan yli 18-vuotiaan nuoren vanhempia. Ryhmä on tarkoitettu vanhemmille, joita yhdistää halu jakaa ajatuksiaan vertaisten kanssa.

Vanhempi pitää lasta kädestä ja kävelee lapsen kanssa tukin päällä ulkona.

Avoin verkkoryhmä alle 18-vuotiaan nuoren vanhemmille

Teams-verkkoryhmä on tarkoitettu vanhemmille, joiden alle 18-vuotias lapsi oireilee tai sairastaa psyykkisesti. Vertaistuellisessa ryhmässä tapaat muita vanhempia ja se on tarkoitettu vanhemmille, joita yhdistää halu jakaa ajatuksiaan vertaistensa kanssa.

Ihminen pitelee käsissään valokuvakameraa.

Verkkovertaistukea mielenterveysomaisille Discordissa

Varsinais-Suomen FinFami tarjoaa nuorille mielenterveysomaisille vertaistukea Discordissa. Palvelu on osa Varsinais-Suomen FinFamin Vertaistuki verkossa -hanketta.

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla