Alli Paasikiven Säätio myönsi rahoituksen kurssille, joka oli tarkoitettu nuorille mielenterveyskuntoutujille sekä heidän vanhemmilleen. Tiettävästi samalle kohderyhmälle ei ole koskaan järjestetty vastaavanlaista toimintaa. Yhteiskunnassa ja palvelujärjestelmässä vahvistetaan nuorten itsenäistymistä, eikä niinkään tavoitella koko perheen kohtaamista. Kyseessä on siis äärimmäisen tärkeä kohderyhmä, jonka tavoittamisen ajattelimme työntekijöinä olevan haastavaa. Saimmekin yllättyä, että tälle kurssille oli hakijoita enemmän kuin muuhun kurssitoimintaan. Kymmenen perhettä vietti kaksi viikonloppua Karjalohjalla. Ilman vanhempien aktiivisuutta tai vanhemman mukana oloa näitä nuoria ei olisi saatu toiminnan pariin.

Kurssilla sai rauhoittua ja pysähtyä pohtimaan omaan hyvinvointiin liittyviä asioita kiireettömästi, ja yhdessä samanhenkisen porukan kanssa. Perheenjäsenten kokemusta sairauden ympärillä pyrittiin hahmottaa yhteisen vuoropuhelun ja mukavan tekemisen kautta. Kurssiohjelma sisälsi muun muassa vertaiskeskusteluja, sekä vanhempien ja nuorten yhteistä ajanviettoa.

Vanhemmille oli tärkeää nähdä oman lapsensa osallistuminen toimintaan toisten nuorten kanssa ja nuoren nauttivan toisten nuorten parissa olemisesta. Tämä kun ei ole välttämättä laisinkaan onnistunut arjessa. Osalla nuorista oli hyvin vähän kodin ulkopuolisia ystäviä ja voimia liikkua kodin ulkopuolella.  Nuorten haasteiden vuoksi olikin tarpeellista kokoontua yhteen kahtena viikonloppuna. Kurssi tarjosi mahdollisuuden rauhalliseen tutustumiseen ja huomasimmekin, että enemmän ryhmäytymistä tapahtui toisella kurssikerralla. Vanhempia voimaannutti kun sai täysin vapaasti, ilman huolta nuoresta, olla omassa vanhempien ryhmässä ja sillä välin nuorella oli oma turvallinen ryhmä, jossa kykeni olemaan ja viihtyi.

Yhteinen aika kurssilla koettiin merkitykselliseksi. Aika rentoutumiselle ja yhdessäololle pidettiin tärkeänä, sillä perheen hyvinvointia ajatellen, sille on aina tarvetta. Kurssilla koettiin, että oli tärkeää saada vaikka vain löhötä läheisensä kanssa eikä vain juosta kelassa, psykiatrian avohoidossa ja pyörittää arkea mielenterveyden haasteiden parissa. Kurssilla nuoret ja vanhemmat saivat tukea toisiltaan ja ohjaajiltaan elämäntilanteeseensa, toiveikkuus lisääntyi ja koettiin, että sai käsitellä itselleen tärkeitä asioita. Vaikeistakin asioista uskallettiin puhua. Ohjaajien tuki koettiin asiantuntevaksi ja lämminhenkiseksi.

Osallistujien tarkoituksena on jatkaa yhdessäoloaan, sillä vertaistuki antaa ymmärrystä tilanteeseen. On helpompi puhua ja helpompi osallistua, kun vieressä oleva henkilö elää samankaltaisessa tilanteessa. Myös tiedon saaminen mahdollistuu vertaistuen kautta.

Kurssilaisten toiveena on, että vanhemmalla ja nuorella olisi tällaisia yhteisiä tilanteita, jossa voisivat olla asian äärellä keskustellen – sekä paikka, jossa pysähdytään yhdessä olemisen äärelle.

Saimme seuraavia palautteita kurssista:

”Tämän tyyppisen toiminnan tulisi jatkua missä nuori ja vanhempi pääsee yhdessä asian ääreen. Syntyy paljon enemmän ja kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä. Tälle ryhmälle olisi hyvä miettiä jatkoa. Kiitos”

”Kurssilla oli parasta se, että pystyi osallistumaan nuoren kanssa. Vanhempana ilahdutti, että nuori sai vertaistukea”

”Ohjaajat ovat asiantuntevia ja osaavat ohjata mielenkiintoisesti sekä aikuisten että nuorten ryhmiä”.

Ja kyllä, koko kurssin yhteinen WhatsApp -ryhmä perustettiin!

FinFami Uusimaa ry kiittää Alli Paasikiven Säätiotä rahoituksesta kurssia varten sekä osallistuneita perheitä hienosta kurssista!

Teksti: Eija Kylliäinen, Anne Alakiuttu

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla