Viivi Perkkiö aloitti asiakastyöntekijänä FinFami Uusimaalla 3. helmikuuta.
Viivi on koulutukseltaan sosionomi, ja hänellä on myös neuropsykiatrisen valmentajan, seksuaalineuvojan sekä lähiesihenkilötyön tutkinnot. Lisäksi hän opiskelee parhaillaan tantraohjaajaksi. Viivillä on monipuolista työkokemusta, muun muassa psykiatriaan erikoistuneesta vaativan tason lastensuojeluyksiköstä sekä Ehjä ry:ltä, jossa hän toimi vastaavana ohjaajana kotouttamistyön, ammatillisen tukihenkilötyön ja jälkihuollon parissa. Haastattelimme Viiviä, meidän uuden asiakastyöntekijämme, jotta voimme esitellä hänet teille!
Millainen ihminen on Viivi Perkkiö?
”Minä olen elämäniloinen ja myönteisesti elämään suhtautuva. Näen elämän täynnä seikkailuja ja mahdollisuuksia”, Viivi kertoo itseään kuvaillen. Viimeiset vuodet Viivi kertoo tehneensä omassa elämässään paljon varjotyötä; tiedostamaan tiedostamatonta ja tuomaan valoa omiin varjoihinsa. Hän kertoo varjotyön vapauttaneen hänet nauttimaan elämästä enemmän, sillä hänen ei tarvitse enää pelätä eikä peitellä omia tunteitaan eikä haavojaan. Hän kuvaa itseään ”räiskyväksi ja kuplivaksi”, tunteikkaaksi ihmiseksi.
Miten Viivi suhtautuu omaistyöhön?
Viivi kertoo haluavansa olla ihmisille aidosti läsnä. Hän haluaa olla ”se tyyppi, jonka lähellä on turvallinen ja luottavainen olo kohdata omat tunteet ja haavat”. Viivi toivoo voivansa hyödyntää omia vahvuuksiaan ja kokemustaan kehollisista sekä toiminnallisista työkaluista keskustelutuen rinnalla, kuunnellen asiakkaan toiveita.
Mikä on antoisinta omaistyössä?
”Ihmiskohtaamiset. On kaunista, kun ihminen uskaltaa kohdata oman sisimpänsä tuskasta huolimatta ja löytää sen keskeltä myös ilonpilkahduksia. Antoisaa on, kun yhdessä löydämme työkaluja, joiden avulla ihminen voi löytää rauhaa elämäänsä ja paremman yhteyden itseensä ja muihin”, Viivi sanoo.
Mikä kiinnostaa Viiviä vapaa-ajalla?
Viivi on intohimoinen tanssin harrastaja, joka nauttii luonnossa kävelemisestä, meditaatiosta ja joogasta sekä oman sisimpänsä tutkimisesta. Syvälliset ihmisyhteydet ja halaukset ovat Viiville tärkeitä.
Lopuksi Viivi kertoo odottavansa kohtaamisia FinFami Uusimaan asiakkaiden kanssa. Hän haluaa tukea ihmisiä löytämään työkaluja moninaisten tunteiden kanssa selviämiseen ja oman hyvinvointinsa vahvistamiseen.