Edunvalvonta

Kun henkilö sairastuu psyykkisesti, myös omaiset ja läheiset kuormittuvat. Tässä tilanteessa on tärkeää, että kaikki perheenjäsenet saavat tietoa ja tukea; ilman näitä omaiselle ja läheiselle voi huolehtimisesta tulla liian suuri elämäntehtävä, joka voi johtaa omaan uupumiseen.

Omaisella, oireilevalla läheisellä sekä hoitavalla taholla voi myös olla erilaisia näkemyksiä sairastuneen tuen tarpeesta. Hoitava taho voi esimerkiksi omissa periaatteissaan korostaa perhelähtöisyyttä, mutta käytännön asiakastyö on lähes yksinomaan yksilötyötä. Hyvät periaatteet eivät siis aina toteudu käytännössä.

Omaisia samoin kuin ammattilaisia askarruttaa: miten toimia, asioida ja kohdata ilman että kumpikaan joutuisi tilanteeseen, ettei kykene antamaan vastauksia tai kokee jäävänsä ilman kohdatuksi tulemista. Vielä nykyisinkin samat kysymykset ja pulmat herättävät paljon keskustelua niin omaisten kuin ammattilaistenkin kesken.

FinFami Uusimaa ry toteuttaa omaisten edunvalvontatyötä monella eri rintamalla. Keskeisimpiä edunvalvonnan toimintamuotoja ovat

FinFami Uusimaa ry seuraa palveluiden saatavuutta ja laatua sekä pyrkii vaikuttamaan niihin kohderyhmän parhaaksi. Löydät alta kootusti tietoa lakisääteisistä ja muista viranomaispalveluista. Lista päivittyy.

Omaishoidon tuki

Omaishoidon tuki voidaan myöntää henkilölle, joka huolehtii sairastuneesta läheisestään. Omaishoidon tuki voidaan myöntää myös mielenterveysomaiselle ja -läheiselle. Mitä omaishoidon tuki on, miten sitä haetaan ja mitä hyötyä siitä on hakijalle ja tuettavalle itselleen? Lue lisää alla olevasta linkistä:

Omaishoidon tuki mielenterveysläheiselle

Nuoren kuntoutusraha

Nuoren kuntoutusrahaa maksetaan opiskelun tai muun työelämään tähtäävän kuntoutuksen ajalta. Nuoren kuntoutusrahaan ovat oikeutetettuja 16-19-vuotiaat, joilla mielenterveyden haasteita tai muita toiminkyvyn rajoitteita. Nuoren kuntoutusrahaa haetaan Kelasta.

Lue lisätiedot Kelan sivuilta (Kela)

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla