NÄKÖKULMIA VERTAISTOIMINTAAN JA AMMATTILAISTEN TYÖHÖN
Vertaistoiminta on ollut käytössä pitkään, esimerkiksi päihdetyössä. Laajaan yleiseen tietouteen toiminta tuli kuitenkin vasta kun sitä alettiin laajamittaisesti käyttää sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemusasiantuntijan tai kokemustoimijan nimekkeellä. Tämän seurauksena asiakas ei enää ollut ammattilaistoiminnan passiivinen kohde, vaan hänen osaamistaan ja näkemyksiään käytettiin asiakaslähtöisyyden vahvistamisessa ja toiminnan kehittämisessä.
Vaikka kokemustoimijoiden vaikutusmahdollisuutta on osittain kuvattu myös näennäisdemokratiaksi, on näiden arjen asiantuntijoiden roolin hyväksyminen vaikuttanut myönteisesti monen asiakkaan itsetuntoon ja näin parantanut selviytymisen edellytyksiä. Toipuminen ei enää tarkoittanut jostain ongelmasta vapautumista vaan uutta roolia kohti pyrkimistä. Kokemustoimijan ilmestyminen hoidon ja kuntoutuksen eri vaiheisiin on tarkoittanut, että toipujalla on helpompi kokea hoidon omakseen ja sitoutua siihen.
Vertaistoimintaan liittyy myös ongelmakohtia. Miten kokemusasiantuntijan tulisi toimia, jos hoito toimii järjestelmäkeskeisesti eikä vastaa asiakkaan tarpeita? Voiko hän toimia tällaisen hoidon puolestapuhujana? Voidakseen kuunnella ja tukea erilaisissa tilanteessa olevia asiakkaita, vertaisen on myös oivallettava, että oma selviytymisen tarina ei ole se ainut oikea toipumisen tapa. Tästä syystä oman tarinan työstäminen ja koulutus on tärkeää.
Jos tarkastellaan ammattilaisen työtä voi kokemuksen ja koulutuksen kautta opittu etäisyyden säätely asiakkaan vaikeuksiin olla tärkeä voimavara. Se antaa parhaimmillaan mahdollisuuden tarkastella asiakkaiden tilanteita yksilökohtaisesti ja sovittaa tukitoimia tarpeiden mukaisesti. Koulutus ja kokemus antavat myös mahdollisuuden ongelmien laajempaan ymmärtämiseen, niiden syntymekanismeista ja ratkaisumalleista. Monen muun asian lisäksi koulutus tarjoaa myös mahdollisuuden ymmärtää oma ammattirooli suhteessa muihin toimijoihin.
Pelkkä koulutus ja kokemus ei kuitenkaan aina takaa sitä, että ylevät periaatteet toteutuisivat käytännössä. Erwin Goffman totesi jo 1960 luvulla, että psykiatrian keskittyminen diagnoosiin ja oireisiin aiheuttaa leimautumista, eli sen, että asiakas omaksuu passiivisen, hoidon kohteena olevan potilaan roolin. Vuosikymmen tai pari myöhemmin havaittiin, että työnjako eri hoidon tahojen välillä ei toimikaan niin hyvin kuin on haluttu, kokonaisvaltainen näkemys katoaa ja asiakas voi syrjäytyä järjestelmien väliin ei kenenkään asiakkaaksi.
Viimeaikainen kehitys on edelleen vaikeuttanut ammattiauttajien työtä. Suoritepohjainen työ, jossa jokainen suorittaa juuri itselleen kuuluvan työn tiukkojen aikaraamien puitteissa, on edelleen vaikeuttanut asiakkaan kohtaamista. Toiminnan tehostamiseksi on kehitetty erilaisia diagnoosi- ja ryhmäkohtaisia hoitopolkuja. Häiriökysynnän (failure demand) käsitteeseen pohjustavat tutkijat ja konsultit Beck ja Nielsen ovatkin viime vuonna julkaistussa kirjassaan (Riv servicefabrikerna) todenneet, että järjestelmät tuottavat massapalveluja, vaikka niiden tulisi tuottaa asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia palveluja.
Tärkeintä keskustelussa olisi pohtia onnistuvatko hyvinvointipalvelut kuulemaan asiakasta ja näin luomaan hyvän kuntoutumisen perustan. Voidaanko kokemusasiantuntijat ja ammattilaiset edes erottaa omiksi kategorioikseen? Paras kokemustoimija on varmasti sellainen, joka on onnistunut saamaan itselleen laajapohjaisen näkemyksen omasta toipumisestaan ja roolistaan. Ja paras ammattilainen on varmaan sellainen, joka on itse onnistunut selviytymään hyvin myös omista elämän koettelemuksistaan.
Päihde- ja mielenterveystyön suurimpia haasteita on se, etteivät sektoroituneet palvelujärjestelmät aina onnistu kokonaisvaltaisesti vastaamaan asiakkaiden ja omaisten yksilökohtaisiin tarpeisiin. Toipuminen ei silloin onnistu. Asiakkaan ja järjestelmien väliin tarvitaan kolmas toimija. Tässä roolissa voi toimia kokemusasiantuntija mutta myös asiakasta edustava palveluohjaaja.
Vertaistoimijan ja asiakasta edustavan palveluohjaajan roolien painotukset poikkeavat kuitenkin joltakin osin toisistaan. Vertaistoiminnan kautta asiakas oppii paremmin ymmärtämään itseään ja voi vapautua siihen liittyvästä eristäytymisen ja yksinäisyyden tunteesta. Tämä vapauttaa siihen liittyvästä häpeän tunteesta, joka on kuntoutumisen suurimpia esteitä.
Palveluohjaajan työssä tärkeintä on yhdessä asiakkaan ja perheen kanssa sanoittaa ja selvittää palvelutarve ja varmistaa, että tarjotut palvelut mahdollisimman hyvin vastaavat ajankohtaisia yksilöllisiä tarpeita. Palveluohjaaja toimii aina kolmiossa, jonka muut kulmat ovat asiakas ja viranomaiset tai palveluntuottajat. Palveluohjauksessa ei perustu asiakkaiden ongelmien kartoittamiseen vaan voimavarojen tukemiseen.
Vertaistoimijoita on aina tuettava oman tietoperustansa ja identiteettinsä rakentamiseen. Vaikka ammattilaisia aina tullaan tarvitsemaan kouluttamaan ja ohjaamaan vertaisten tekemää työtä, tämä ei saisi tarkoittaa, että vertaisista koulutetaan vain ”kesytettyjä” kokemusasiantuntijoita. Kokemusasiantuntijan ja asiakasta edustavan palveluohjaajan rooleissa on paljon samanlaista: asiakkaan ja hänen tarpeittensa näkyväksi tekeminen.
12.5.2025
Sauli Suominen