Nuorten ja vanhempien yhteinen kurssi tammikuussa Hotelli Nuuksiossa vahvisti ymmärrystä ja toivoa
Nuorten mielenterveyden haasteet koskettavat koko perhettä. FinFami Uusimaa ry järjesti kurssin 13–17-vuotiaille nuorille, jotka kamppailevat psyykkisen huonovoinnin kanssa, sekä heidän vanhemmilleen. Kurssilla pysähdyttiin itsetuntemuksen, tunteiden ja jaksamisen äärelle rauhassa ja turvallisessa ilmapiirissä.
Kurssilla nuoret työskentelivät osan ajasta keskenään ja osan ajasta yhdessä vanhempiensa kanssa, mikä vahvisti kokemusta kuulluksi tulemisesta ja vertaistuesta.
Nuorten avoimuus ja rehellisyys tekivät syvän vaikutuksen. He uskalsivat sanoittaa tunteitaan ja ajatuksiaan tavalla, joka kertoi suuresta rohkeudesta ja luottamuksesta.
Vanhemmille oli merkityksellistä saada kuulla myös muiden nuorten näkemyksiä, ei vain oman lapsen kokemuksia. Se auttoi laajentamaan ymmärrystä nuorten maailmasta ja siitä, millaisia paineita, pelkoja ja toiveita nuoret kantavat mukanaan. Yhteiset hetket loivat tilaa kohtaamiselle ja ymmärrykselle, ja nuorten oma työskentely vahvisti tunnetta siitä, etteivät he ole yksin ajatustensa kanssa.
Me FinFami Uusimaa ryssä uskomme, että jokaisessa nuoressa ja perheessä on voimavaroja, joiden varaan voi rakentaa toivoa. Yhdessä voimme vahvistaa luottamusta siihen, että vaikeissakin tilanteissa on mahdollista löytää keinoja selviytyä ja kasvaa. Epävakaassa maailmassa turvalliset kohtaamiset, kuulluksi tuleminen ja yhteys toisiin ihmisiin voivat olla ratkaisevan tärkeitä askelia kohti parempaa jaksamista.
Tässä muutama palaute kurssista:
”Ihanan rennosti pääsi keskusteluun mukaan, ja toiminta oli hyvin vertaistuellista. Ohjaajat olivat mukana ja auttoivat upeasti keskustelun edetessä. Sain paremmin yhteyden nuoreen ja hänen ajatuksiinsa ja pääsin turvallisessa ympäristössä kertomaan hänelle myös omista tunteistani. Uskon, että meidän välinen side vahvistui, ja muilta kuulemat kokemukset auttoivat myös nuorta käsittämään, ettei hän ole yksin. Kiitos valtavan tärkeästä kurssista!”
”Paljon hyviä keskusteluja. Kiireetöntä aikaa oman nuoren ja itseni kanssa.”
”Kiitos paljon hyvästä kurssista! Oli ihanan rauhallinen tunnelma, hienoa tavata ihmisiä samanlaisessa tilanteessa, ja miljöö oli aivan ihana!”
Itsetuntemus tukena matkalla eteenpäin
Nuoruus ja varhaisaikuisuus voivat olla aikaa, jolloin mieli kuormittuu helposti. Ajatuksia on paljon, tunteet voivat tuntua voimakkailta, ja oma paikka maailmassa saattaa olla epäselvä. Kun jaksaminen on koetuksella, moni toivoo nopeaa helpotusta. Silti usein kaikkein kestävin muutos syntyy pysähtymällä rauhassa itsensä äärelle ja antamalla tilaa keskeneräisyydelle.
Itsetuntemuksen vahvistaminen voi auttaa hahmottamaan omia tunteita, tarpeita ja voimavaroja. Kun opimme tunnistamaan, mikä meitä kuormittaa ja mikä tukee, myös tunne omasta toimijuudesta voi vahvistua. Samalla voi löytyä puolia itsestä, joita ei aiemmin ole tullut huomanneeksi – vahvuuksia, jotka kantavat vaikeiden hetkien yli.
Kaikkea ei tarvitse ymmärtää tai ratkaista kerralla. Elämään kuuluu epävarmuutta ja kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Sen hyväksyminen voi keventää painetta ja lisätä armollisuutta itseä kohtaan. Kasvu ei ole suoritus, vaan prosessi, jossa jokainen etenee omassa tahdissaan.
Julkaistu 25.2.2025, kirjoittanut Tiina Finnberg