Asunnottomuudesta puhuttaessa katse kohdistuu ymmärrettävästi ihmiseen, jolla ei ole kotia. Harvemmin tulemme ajatelleeksi, mitä kaikkea on saattanut tapahtua ennen kodin menettämistä.
Mielenterveys- ja päihdeongelmat voivat horjuttaa myös asumista. Kun elämä käy vaikeaksi, omainen saattaa maksaa vuokrarästejä, auttaa asioinnissa tai tarjota tilapäisen yösijan. Joskus apu jatkuu vuosia. Tällainen apu jää helposti näkymättömäksi, vaikka se voi auttaa selviytymään vaikeasta ajanjaksosta tai antaa aikaa löytää kestävämpi ratkaisu.
Aina omaistenkaan mahdollisuudet auttaa eivät kuitenkaan riitä. Huoli läheisen pärjäämisestä voi olla suuri, mutta myös omaisella on oikeus omaan jaksamiseensa, turvallisuuteensa ja rajoihinsa. Läheisen auttaminen ei saa tarkoittaa sitä, että omainen joutuu vaarantamaan oman toimeentulonsa, asumisensa tai hyvinvointinsa. Kuinka paljon asunnottomuutta ehkäistään jo nyt omaisten voimin? Kuinka paljon sitä voitaisiin ehkäistä, jos apua olisi saatavilla riittävän varhain?
Asunnottomuuden ehkäisyssä tarvitaan asuntojen lisäksi toimivia mielenterveys- ja päihdepalveluja sekä tukea silloin, kun arjesta selviytyminen vaikeutuu. Omaisten antama apu voi olla tärkeä osa tätä kokonaisuutta, mutta se ei saa korvata yhteiskunnan vastuuta. Myös omaiset tarvitsevat tietoa, tukea ja mahdollisuuden tulla kuulluiksi. Heidän ei pidä joutua selviytymään yksin.
Kenenkään ei pitäisi menettää kotiaan siksi, ettei apua ollut saatavilla silloin, kun sitä olisi eniten tarvittu.
_________________________________________________________________________________________________________________
Julkaistu 14.10.2026, teksti & kuva: Hanna Kari, FinFami Uusimaa ry:n toiminnanjohtaja