Suljetut ryhmät
Suljetuissa vertaistukiryhmissä omaisilla on mahdollisuus tavata toisiaan ymmärtävässä ilmapiirissä ja saada tukea sekä läheisen sairauteen liittyvissä asioissa että tukea omaan jaksamiseensa. Useat ryhmistä on määritelty omaissuhteen tai kuntoutujan diagnoosin mukaan. Ryhmien ohjaajina toimivat yhdistyksen työntekijät, ulkopuoliset sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tai yhdistyksessä toimivat vertaisohjaajat.
Suljettuihin ryhmiin tulee ilmoittautua määräaikaan mennessä. Ryhmiin ei oteta ryhmän aikana uusia osallistuja, ellei toisin mainita.
Tutustu myös avoimiin ryhmiin, alueryhmiin ja verkkoryhmiin.
Syksyn 2026 toiminta on julkaistu!
Syyskauden avoimet ryhmät, suljetut ryhmät, verkkoryhmät, kurssit, sekä tapahtumat ovat nyt saatavilla.
Suosituimmat täyttyvät nopeasti joten ilmoittaudu mukaan!
ILMOITTAUTUMINEN AUKI
Mielekäs muutos
Ilmoittautuminen auki.
Finfamin ja Taiteen Sulattamon yhteistyössä toteutettavalla kurssilla etsitään vastauksia elämän merkityksellisyyden ytimessä oleviin kysymyksiin omaa ajattelua herättelevien tehtävien ja nykytutkimukseen sekä kokemustietoon heijastelevien tietoiskujen avulla.
Lasinen Lapsuus
Ilmoittautuminen auki.
Ryhmä on tarkoitettu 18–29 –vuotiaille nuorille aikuisille, jotka ovat kokeneet lapsuuden perheessään aikuisten haitallista päihteiden käyttöä.
Kun huoli kannetaan yhdessä – vanhempien turvapiiri
Ilmoittautuminen auki.
Tämä ryhmä on tarkoitettu vanhemmille, joiden nuori voi psyykkisesti huonosti. Ryhmässä pysähdytään vanhempien oman jaksamisen, tunteiden ja arjen äärelle turvallisessa ja ymmärtävässä ilmapiirissä.
Kieli ja kulttuuri
Ilmoittautuminen auki.
Kun käytämme eri kieliä, pelkkä käännös ei riitä. Tarvitsemme myös jonkin verran ymmärrystä kulttuurikontekstista. Luentosarja on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille (suurelle yleisölle). Sarja pidetään suomeksi, mutta esimerkit tulevat englannista ja espanjasta korostamaan näiden kielten kulttuurista sisältöä.
Mielenterveys- ja päihdeomaisten ryhmä
Ilmoittautuminen auki.
Mielenterveys ja päihdeomaisten ryhmä on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettua omaisille, joiden läheisellä on mielenterveys ongelman lisäksi vakava päihdeongelma.
Kyseessä on tietopohjainen sekä vertaistuellinen suljettu ryhmä.
Vaikeista tunteista omannäköiseen elämään
Ilmoittautuminen auki.
Tässä ryhmässä käsittelemme erilaisia omaisena olemiseen liittyviä vaikeita tunteita, kuten häpeää, syyllisyyttä, surua, vihaa, kateutta ja pelkoa.
Lempeässä ja lämpimässä ilmapiirissä on tarkoitus tunnistaa omia tunteita sekä löytää vertaisryhmästä kokemuksia samaistumisesta ja ymmärryksestä.
Omaisten Prospect-ryhmä
Ilmoittautuminen auki.
Prospect-ryhmään osallistuminen lisää hyvinvointia, antaa työkaluja oman elämäntilanteen käsittelyyn sekä auttaa jaksamaan arjessa.
Tutkimusten mukaan osallistujien selviytymisvalmiudet kasvavat ja erilaiset elämänhallinnan taidot lisääntyvät.
Trauma ja hermosto – lempeä ryhmä hermoston tueksi #2
Ilmoittautuminen auki.
Miten trauma näkyy kehossa ja hermostossa? Entä miten omaa oloa voi rauhoittaa arjen keskellä? Voiko traumasta toipua?
Tässä ryhmässä pysähdymme näiden teemojen äärelle turvallisesti, lempeästi ja käytännönläheisesti.
Auroran sairaalan vertaistukiryhmä mielenterveys- ja päihdeomaisille
Ilmoittautuminen auki.
Vertaistukiryhmässä voit käsitellä läheisen sairastumiseen liittyviä kysymyksiä lämpimässä ja turvallisessa piirissä. Kaikki ryhmäläiset sekä ryhmänohjaajat ovat taustaltaan omaisia.
Ryhmän tavoitteena on jakaa osallistujille tietoa, käsitellä tilanteeseen liittyviä tunteita sekä tunnistaa omia voimavaroja.
KÄYNNISSÄ
Olenko läheiseni laituri vai pelastusrengas?
Ryhmä käynnissä.
Suljettu ryhmä omaisille, joiden läheisellä on ahdistuneisuutta tai masennusta.
Miten tunnistan ja säätelen läheiseni sairastumisesta nousevia tunteita ja ajatuksia? Ryhmässä työskennellään tunteiden ja ajatusten tunnistamisen, sekä säätelyä tukevien teemojen parissa.
Sisaruksen kokemus näkyväksi – voimavarakeskeinen ryhmä sisarusomaisille
Ryhmä käynnissä.
Sisarusomaisten ryhmässä keskitymme siihen, miltä sisarusomaisena eläminen tuntuu ja vahvistamme voimavarakeskeisiä toiminta- ja ajattelumalleja.
Omainen ja kaksisuuntainen mielialahäiriö
Ryhmä käynnissä.
Omaisille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä keskustelemme kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikutuksista sinun ja läheisesi elämään.
Tule opettelemaan keinoja ja tekemään oivalluksia, jotka tukevat yhteistä arkea oireilevan henkilön kanssa.
Valokuvaus ja sanoma
Ryhmä käynnissä.
Kurssi on viisiosainen luentosarja, jossa käsittelemme valokuvausta ja viestintää sekä sitä, miten voimme paremmin välittää visuaalisia viestejämme.












