Ennen kuin verkkopalvelut ovat täysin integroituneet osaksi yhdistyksen ja sen asiakkaiden joka päiväistä toimintaa, on niitä hyvä ajatella palveluina, jotka täydentävät jollain tavalla olemassa olevia palveluita ja toimivat ns. perinteisten palveluiden rinnalla. Verkkopalveluiden tarkoituksena on helpottaa ihmisten arkea, lisätä osallisuutta, tarjota vaihtoehtoja ja parantaa palveluiden yleistä saatavuutta.
Ilman verkkopalveluiden suunnitelmallista kehittämistä ja siihen sitoutumista palvelut jäävät kuitenkin usein toissijaisiksi ja piilossa oleviksi irrallisiksi ”kilkkeiksi”. Palveluiden suunnittelu- ja kehitystyöhön on tärkeää ottaa mukaan eri asiakasryhmät ja kiinnittää huomioita myös niiden sisällä esiintyviin erityisryhmiin. Selkeistä, käytettävistä ja saavutettavista verkkopalveluista hyötyvät kaikki, ja ne on helpompi ottaa osaksi omaa arkea.

Kuinka yhdistykset pääsevät mukaan tähän ns. digiloikkaan ja suunnitelmallisen kehittämiseen makuun? Isossa kuvassa olemme paikoitellen jo myöhässä, mutta kovaa vauhtia kirimässä ja kuromassa muita kiinni. Etuna meillä on se, että voimme oppia muiden tekemisistä. Voimme esimerkiksi keskittyä soveltamaan verkkopalveluihin liittyvät hyväksi havaitut prosessit ja käytännöt osaksi yhdistyksen toimintakulttuuria. Suunnitelmallisen toiminnan avulla voimme varata tarvittavat resurssit ja tuottaa jo alkumetreiltä lähtien toimivia ja merkityksellisiä verkkopalveluita.

Yhdistysten palveluiden löydettävyys on iso haaste, sillä ainakin meillä FinFami Uusimaa ry:ssä saamme kuulla, miksi meistä ei ole kuultu aikaisemmin. Digimaailmassa meillä on mahdollisuus rakentaa valtakunnallisilla verkkopalveluita, joiden avulla nostamme toimintaamme näkyvämmäksi ja olemme läsnä arjessa – lisäten hyvinvointia. Avainasemassa on läpinäkyvyys: kerromme rohkeasti mitä teemme ja missä kaikkialla me olemme mukana vaikuttamassa. Samalla vapautamme työntekijöitämme kohtaamaan ihmistä ja olemaan läsnä.

Osku Marjanen
Projektikoordinaattori, VETO-projekti
FinFami Uusimaa ry – Omaiset mielenterveyden tukena

Kirjoitus on julkaistu alun perin Nurmijärven Uutisissa Viikon vieras -palstalla 12.9.2018

Lisätiedot ja yhteydenotot

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla