Starttiaskel on nyt näin kevään korvalla toiminut pari kuukautta. Projekti on syntynyt nuorten työpaja Sveps:n starttitoiminnan pohjalta ja se on FinFami Uusimaa ry:n kehittämisprojekti kohti ruotsinkielistä ryhmätoimintaa. Työskentelemme 16-28-vuotiaiden nuorten kanssa. Projektia luotsaamme me, Jana ja Lotta. Meistä henkilöinä enemmän joskus toiste.
Mitä Starttiaskel on? Se on ryhmätoimintaa nuorille, joilla on tarve pohtia elämänsä suuntaa. Meistä jokainen tarvitsee välillä aikaa ja rauhaa tutkailla omia valintojaan ja omaa elämäntilannettaan. Yksin ollessa näkökulmat supistuvat, mutta ryhmässä omia tai yhteisiä aiheita voi turvallisesti pohtia ja todeta ettei ole yksin. Kunkin elämäntilanne on ainutlaatuinen ja samalla yleisinhimillisesti tunnistettava. Toinen toisiltamme voimme oppia uutta itsestämme ja muista. Ryhmä tuo uusia näkökulmia ja tukee eteenpäin.

Starttiaskeleessa harjoitellaan yhdessä olemisista, sosiaalista vuorovaikuttamista. Kukin osallistuu haluamallaan tavalla ja jakaa sen, minkä tarpeelliseksi kokee kulloinkin käsillä olevasta aiheesta. Pyrimme konkreettisuuteen, kuten nimemmekin kertoo. Kukin osallistuja etenee omaa tahtiaan kohti tavoitteitaan, askel askeleelta. Tavoitteet ovat usein alkuvaiheessa sumun peitossa, mutta kirkastuvat matkan varrella ja tulevat näkyviksi.

Työotteemme on keskustelua virittävä, toiminnallinen ja luova. Yhdessä rupattelemme, retkeilemme, teemme ruokaa ja muuta mukavaa osallistujien toiveiden mukaan. Luomme verkostoja, joiden avulla tuemme nuoria kohti tasapainoisempaa arkea. Tuemme myös ryhmäläisten vanhempia ja muita läheisiä yksilöllisesti ja jatkossa ryhmässäkin.

Taidelähtöinen tekeminen ja osallistuminen kulttuuritapahtumiin on toiminnassamme tärkeää. Tällä tavoin liitymme osaksi erilaisia maailmoja. Starttiaskeleessa kohdataan ensiksi oma itse, jonka jälkeen liitytään toiseen ja ryhmään. Yhteisömme kantaa avaten mahdollisuuksia ja väyliä tulevaisuuteen.

Aikamme hektisessä yhteiskunnassa on tarpeellista harjoitella läsnäoloa tässä ja nyt. Toisen kohtaaminen ja erilaisuuden syvällinen ymmärtäminen rikastuttavat elämää. Muutoksen tekemiselle on annattava tilaa. Alati monimutkaistuvassa maailmassamme on tärkeää luoda uusia olemisen ja oppimisen foorumeja. Yhteisölliset työtavat ovat kyseleviä ja tutkivia. Parhaimmillaan nämä laajentavat ja provosoivat totunnaista ajattelua ja synnyttävät uutta – uutta tietoa ja ymmärrystä, merkityksiä ja kokemuksia.

Valoisin terveisin,

Jana ja Lotta


”Huomenna on uusi päivä. Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.”

– Muumimamma (Tove Jansson: Muumipappa ja meri, 1965)

Lisätiedot ja yhteydenotot

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest