Kerro Päivi, miten äitinä voi selvitä, kun läheiset voivat huonosti? Jos läheistä kohtaa sairaus, tai hänen mielensä järkkyy?
Lapsen sairastuttua tuntui kuin olisin tullut umpikujaan ja lähdin hakemaan itselleni apua. Pääsin kouluikäisten lasten vanhempien vertaistukiryhmään, josta jatkoin OPA -projektiin (Opastava yhteistyö perheiden kanssa mielenterveys- ja päihdetyössä), joka oli tarkoitettu päihdepsykiatristen läheisille. Tällöin saimme perhekeskeistä tukea, sekä sairastunut poikani, että minä pääsimme keskustelemaan sekä yksilö- että ryhmätasolla tilanteesta.
Perheen hyvä olo koostuu kaikkien osapuolien hyvinvoinnista. Kun lapset voivat hyvin, minäkin voin äitinä hyvin. Kun on tilanteessa, jossa et itse voi vaikuttaa, vertaistuesta saa apua pahimman yli. FinFamin tapaamisista sain uusia ystäviä. Asioiden jakaminen ja samankaltaisten tai pahempien tilanteiden näkeminen auttoi hahmottamaan omaa tilannetta. Virkistystapahtumat toivat elämään jotakin uutta, oli jotakin mukavaa, jossa voi unohtaa oman tilanteensa. Sai hengähtää hetken, kerätä voimia. Esimerkiksi teatterissa voi olla ulkopuolinen omista ongelmistaan, voi eläytyä johonkin hauskaan ja voimaantua.
Opin, että tunne on vain tunne. Pahimmankin pahan olon yli pääsee, kun muistaa, että jokaisen tunteen piikki on ohimenevä. Voi oppia ymmärtämään itseä ja tapaansa tuntea. Oppia tietämään, että muuttuvassa elämässä on muuttuvia tilanteita ja tunteita. Siten tunnetilaan ei jää kiinni, tunteen kokee, antaa sen kulkea ja mennä ohi. Se ei määritä koko elämää. Tietää, että huomenna kivun ote on hellempi. Kun tunteiden antaa kulkea, ei kyynisty eikä muutu kylmäksi.
Lähiverkoston, omien ystävien sisarusten ja vertaistukiryhmien tuki on tärkeä. Vaikeudet eivät pelkästään vie, vaan myös tuovat. Ne ovat yhdistäneet meitä, opettaneet puhumaan vaikeista asioista; avautumaan toisillemme. Asioihin on oppinut tarttumaan sen sijaan, että ne sulkisivat pois. Olemme tulleet lasten kanssa läheisiksi ja jaamme asioita entistä enemmän.
Työssä pysyminen piti minut normaalissa arjessa. Opin löytämään positiivisia asioita elämääni. Minulla oli tapana hakea jokaiseen päivään positiivinen mietelause, josta sain voimaa.
Hankin kotiin kissan, joka toivottaa minut päivittäin tervetulleeksi. Se kevensi kotiintuloa silloinkin, kun se tuntui raskaalta, eikä tiennyt millaisia yllätyksiä oven takaa löytyisi. Huoli läheisistä oli suuri. Eläimen läsnäolo rauhoitti muitakin perheenjäseniä.
Lapseni saa psykiatrista hoitoa ja olen saanut jakaa asioita hänen omien hoitajiensa kanssa. Olen näistä asioista hyvinkin kiitollinen, mutta kaikilta osin hoito ei ole ollut täysin osaavaa ja haasteita on ollut. Tuen saaminen on vaihdellut ja myös konfliktitilanteita on ollut vuosien varrella.
Elämässä on pieniä asioita, joista oppii nauttimaan. Katson kauneutta, nautin luonnosta, ihailen kukkia. Elämässä on eri tasoja, ihminen voi olla iloinen ja onnellinen vaikka olisi suruja. Elämän monimuotoisuuden tiedostaminen auttaa vaikeissa elämäntilanteissa. Liikkuminen luonnossa auttaa hengähtämään, nauttimaan hiljaisuudesta ja kauneudesta.
Avun hakeminen on tärkeää. Sosiaalinen häpeä saattaa vaikeuttaa sitä, mutta se on turhaa. Epäonnistumista ei ole, on erilaisia kokemuksia elämässä, asiat voi kääntää voitoksi, elämässä on haasteita, elät itseäsi varten.
Muiden ihmisten elämän peilaaminen ja vertailu omaan elämään voi tehdä onnettomaksi. Tiedon hakeminen ja oman ajatusmaailman avartaminen rikastuttaa. Luin kirjoja myötätunnosta ja positiivisesta ajattelusta.
Opin ettei toisen puolesta ei voi elää, vanhempi ei voi kantaa lapsiaan ongelmien yli. Hän voi olla tuki ja irrottautua lapsensa tunne taakasta, ja hoitaa itseään tukeakseen häntä paremmin. Ongelmiin käpertyminen pahentaa tilannetta, on parempi hakea apua. Perhe on elämän korkeakoulu, jossa jokainen osapuoli rikastuttaa toistaan. Lapset ovat tuoneet minulle uusia ajatuksia ja kokemuksia. Olen kaiken koetun jälkeen vieraantunut monista yhteiskunnassa vallitsevista asioista, kuten rahan yliarvostuksesta ja ylenmääräisen suorittamisen ja pärjäämisen kulttuurista.
Omat kokemukset ovat auttaneet kohtaamaan erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa, mutta totuus on, että opettelen ihmisenä ihmiselle olemista koko ajan, enkä aina siinä onnistu. Hoitotyössäkin tilanteet vaihtelevat, eikä aina ole edellytyksiä antaa itsestään parasta mahdollista. Olen oppinut kyseenalaistamaan omiakin asenteita, ja löytämään uudenlaisia näkökulmia. Päihdeongelmaiset ihmiset ovat usein herkkiä, särkyneitä ihmisiä. Erilaiset ihmiskohtalot voi kohdata neutraalisti. Ei tarvitse tyrkyttää omia näkemyksiään vaan voi kohdata heidät myötätunnolla
Jos katsot nyt itseäsi Päivi näin jälkeenpäin, mitä eväitä haluaisit antaa vaikeissa tilanteissa eläville?
Omaksuin Al-Anon:in vertaisryhmistä ajattelutavan, ettei kukaan ole malliesimerkki selviytyjästä tai toipuneesta. Mitä tahansa arvaamatonta saattaa tulla kenen tahansa eteen ja siinä tilanteessa on aina uuden edessä, vaikka kokemuksesta aiemmista selviytymistä on apua. En halua ohjata ja neuvoa, mutta kertomalla omista keinoistani selviytyä, voi joku ehkä saada jotain eväitä. Minulle sopivat asiat eivät välttämättä toimi jonkun toisen kohdalla.
- Tilanteet muuttuvat, kivulta katkeaa terävin kärki, aika parantaa.
- Mikä ei tapa, se vahvistaa. Säilytä yhteys tunteisiin, älä kyynisty.
- Ota huumori avuksesi. Naura itsellesi.
- Pysy avoimena itsellesi ja muille.
- Älä jää yksin kokemaan toivottomuutta. Hae tukea. Älä pelkää mitä muut siitä ajattelevat.
- Elämässä on kauneutta, katso sitä.
Kuva ja teksti: Sari Saareks