Hyvän elämän avaimia, osa 4

Sallamari eli hyvin tavallista, onnellista perhe-elämää miehensä ja kolmen lapsensa kanssa. Lapsista nuorin oli vasta vähän yli vuoden ikäinen, kun Sallamarin mies sairastui masennukseen. Vaikka mies oli sairastanut aikaisemminkin masennuksen, oli tilanne uusi Sallamarille, koska heidän yhdessäolonsa aikana mies ei ollut oireillut. He olivat jakaneet vastuun perheestä tasapuolisesti, mutta sairauden tuoman varjon myötä, vastuu olikin nopeasti Sallamarin harteilla. Yhtäkkiä heillä oli uusi työnjako: Sairastunut puoliso hoiti itsensä ja Sallamari hoiti kaiken muun. Hän kantoi yksin perheen taloudellisen vastuun ja vastuun lapsista. Se oli raskasta. Lisäksi elämää kuormitti miehen sairauden tuoma varjo. ”Olihan se elämä silloin sellaista selviytymistä. Nautin elämästä ja lasten kanssa olemisesta. Kun mieheni sairastui, jatkoin lasteni kanssa sitä elämää, mihin hän ei pystynyt” Sallamari ei suostunut hukkumaan miehensä sairauden mukana. Lasten hoitaminen ja heidän kanssaan oleminen on aina antanut Sallamarille paljon iloa elämään, mutta lopulta hän väsyi.

Sallamari taisteli yhdessä miehensä kanssa masennusta vastaan, kunnes koki tilanteen liian kuormittavaksi. Yhdessä he päättivät avioerosta. Lähes vuosi eron jälkeen, lyhyessä ajassa, vain muutamassa viikossa, hän menetti tärkeän ihmissuhteen ja hänen ex-miehensä yritti itsemurhaa. Se uuvutti. Hän jäi sairaslomalle, jonka aikana hän rohkeasti uskalsi ottaa etäisyyttä mieheensä. Suuri osa omaisista sairastuu itse, kun läheinen sairastaa psyykkisesti. Sallamari tiesi tämän, ja tästä tiedosta oli muodostunut hänen suurin pelkonsa. Vaikka hän olikin pelännyt uupumista, niin kun sen aika koitti, Sallamari otti sen viisaasti vastaan. Hän osasi pysähtyä miettimään omia tarpeita ja omaa jaksamista. ”Ehkä mä sitten olen sellainen, että otan vastaan, mitä käy. Nyt mä pysähdyn tähän ja keskityn tähän.”

Kaikkien kokemusten jälkeen, heidän perheensä on pysynyt yhtenäisenä. Yhdessä he ovat kokeneet monenlaisia vaiheita: ennen avioeroa Sallamari oli puolisonsa omaishoitaja, mutta eron jälkeen Sallamari vaati itselleen tilaa hengähtää. Hän kertoi, että oli tärkeää sanoa ääneen, että ”nyt minä tarvitsen tilaa”. Miehensä kanssa hän on yhä hyvissä väleissä ja perhe tekee asioita yhdessä ja siihen kuuluu yhä samat perheenjäsenet. Sallamaria on helpottanut suuresti avoimuus, jota he perheenä harjoittavat psyykkisen sairastumisen suhteen. Lapsille kerrotaan ikätasoisesti ja mahdollisimman rehellisesti perheen vaikeistakin asioista. Niistä on lupa puhua. Sallamarin mukaan on helpompaa elää arkea, kun suurin osa läheisistä tietää perheen tilanteen.

Sallamari kuvailee itseään vahvemmaksi nyt kuin ennen. ”Tavallaan mä olen iloinen, että olen saanut nämä kokemukset, mitkä on muuttanut mua tosi paljon. Toki mä voisin kyllä luopuu näistä kokemuksista, jos saisin sen mun perheen takas, mitä oli ennen sairastumista – mutta kun se ei ole mahdollista. Nämä kokemukset on kasvattanut mua.” Tosiaan – joskus Sallamari muistelee haikaillen mennyttä perhe-elämää ja aikaa, kun elämä oli ”tavallisen onnellista”. Hän kuitenkin ajattelee, että elämässä kannattaa mennä eteenpäin ja kääntää haikailun voitoksi: ”Ihanaa, että olen saanut kokea nämä asiat ja saanut niistä vahvuutta! ”

Sallamari on kiitollinen lapsistaan ja omasta rauhasta, jonka hän on löytänyt: hän elää tässä ja nyt nauttii elämän pienistä hetkistä. Hän kokee työn tekemisen voimavarana: kuuden viikon sairasloman jälkeen hän palasi töihin kevennetysti. Nyt hän tekee töitä kolme päivää viikossa, joka on hänelle sopiva määrä, koska hänen toipumisensa jatkuu edelleen. Vapaapäivänsä hän käyttää viisaasti: toisena päivänä hän rentoutuu ja unohtaa murheet ja toisena päivänä tekee ajatustyötä. Sallamari esimerkiksi käy läpi hänelle tapahtuneita asioita lukemalla blogia, jota he pitivät yhdessä miehensä kanssa sairausvuosina.

Harrastus, joka saa Sallamarin unohtamaan ajankulun, on ompeleminen. Hän on itse opetellut ompelemaan vaatteita alusta asti. “Siinä yhdistyy oikeestaan kaikki. Ekologisuus: miten voi hyödyntää pienet kankaan kappaleet ja saada kestäviä lastenvaatteita ja vaatteita itsellenikin. Teen omista vanhoista vaatteista tytölle uusia. Luon jotain. Kun ompelen semmoisia helppoja juttuja, niin käsittelen asioita ommellessa. Joko unohdan itseni tai sit ompelen ajatustyönä.”

Nykyään perhe tekee paljon asioita yhdessä ja Sallamari on iloinen, että lasten isä on huomattavasti paremmassa kunnossa tällä hetkellä ja hänellä on mielenkiintoa viettää aikaa yhdessä perheenä.

“Mä näen, että me ollaan perhe. Minä, ex-mies, lapset. Meillä on aina ollut uskallus tehdä asiat eri tavalla. Ei tarvi mennä niiden kaavojen mukaan. Ja se kuvastaa jotenkin meidän perhettä. Meil on hirveen rehellinen ilmapiiri. Kaikesta saa puhua. Meillä on semmonen kaikkien tunteiden näyttö, kaikki tunteet on sallittuja.” Vaikka Sallamari on eronnut miehestään, häntä yhä koskettaa Happoradion kappale “Sinun vaikka hajoat”, josta tuli hänelle tärkeä niinä vuosina, kun hänen miehensä sairaus oli pahimmillaan.

Sallamari ei pelkää enää omaa sairastumistaan, hän on jo kokenut sen ja todennut, että kaikesta selviää. Mitä tahansa elämä eteen heittää: se katsotaan sitten kun se tulee. Sallamari tiedostaa, että elämässä tulee vastoinkäymisiä: juuri sen takia, hän päättää elää hetkessä ja nauttia elämästään nyt. Elämä kuitenkin jatkuu ja toivo on antanut Sallamarillekin sinnikkyyttä vaikeina hetkinä.