Mistä löytää iloa ja toivoa elämään, kun lapset sairastuvat psyykkisesti ja avioliitto kokee kolauksen? Tämänkertaisessa Hyvän elämän avaimia -juttusarjassa FinFami Uusimaan vapaaehtoistyöntekijä Merja jakaa omia kokemuksiaan ja vinkkejä arjessa jaksamiseen.
Ennen kuin Merjasta tuli vuonna 2009 mielenterveysomainen, hän koki omaavansa normaalin perheen, johon kuuluu tytär ja poika. Jälkeenpäin pohdittuaan Merja kokee, että tyttärellään oli joitakin kummallisuuksia elämässä, mutta niitä pidettiin normaaliin elämään kuuluvina. Tytär pääsi hyvään lukioon, mutta opinnot alkoivat takkuamaan ja opintojen eteneminen vaikeutui. Lukionkäynti alkoi jäädä ja samalla tytärtä vaivasi uniongelmat. Poikakin oireili, mutta hänen sulkeutumisesta Merja ajatteli, että lapset ovat erilaisia.
Tyttären psyykkisen tilan pahennuttua Merja soitti auttavaan numeroon saadakseen apua tyttärelleen. Tie avun saantiin oli pomppuinen: auttava puhelin ei osannut auttaa, perheneuvolaan oli pitkä jono ja ensimmäiselle yksityiselle psykiatrille olisi ollut seuraava vapaa aika kolme viikon kuluttua. Lopulta vastaan tuli hyvä hoitava henkilö, jolta sai tarvittavaa apua. Vuonna 2009, ollessaan 16-vuotias, tytär sai diagnoosin mielenterveysongelmiinsa. Myöhemmin Merjan poika sairastui aikuisiällä psykoosiin.
Merja pohtii, että 90-luvun puolivälissä kokemansa avioero saattoi olla osasyy tyttären sairauden puhkeamiseen, mutta myös perinnölliset tekijät ovat mahdollisesti vaikuttaneet.
”En ole koskaan kuitenkaan miettinyt, että oho, kävipäs tylsästi, että molemmat sairastuivat.”
Oma-aloitteista tiedonhakua
Merja ei tiennyt aluksi mitään psyykkisistä sairauksista ja ryhtyi itse ottamaan selvää asioista. Hän kuitenkin itse aktiivisesti lyöttäytyi tyttärensä mukaan hoitotapaamisiin, jotta saisi kaiken mahdollisen tiedon sairauden vaiheista, lääkityksestä ja hoidosta. Merja koki, että hänen tarvitsi saada tietää tyttärensä terveydellisistä asioista, koska hän vietti tyttärensä kanssa paljon aikaa.
”Rupesin kirjoittamaan lääkkeiden vaikutukset ylös. Mitä tapahtuu? Mitä niistä aiheutuu? Tuliko mitään kummallista? Annoin aina ne muistilaput ovensuusta ja kyselin sitten, että mitä nyt seuraavaksi. Ne hoitajat varmaan ajattelivat, että tuo on höppänä, että ei se lähde täältä pois. Enkä lähtenyt. Ajattelin, että jos olen 24/7 hänen kanssaan, niin jos minä en tiedä yhtään mitään, niin sitten minä olen myös itse ihan kohta täällä samassa paikassa.”
Tyttären sairastumisen alkuvaiheessa eivät muut kyselleet Merjan ja muun perheen jaksamisesta, lukuun ottamatta pari kertaa vuodessa olleita perhetapaamisia.
Vertaistukea
Merja yritti aluksi soittaa tyttären sairastumisen alkuvaiheessa FinFami Uusimaahan, jotta olisi päässyt yhdistyksen vastasairastuneiden ryhmään mukaan, mutta ryhmä oli täysi tuolloin.
Myöhemmin Merja sai kuulla FinFamin ja Pollin järjestämästä kokemusasiantuntijakoulutuksesta ja suoritti kyseisen koulutuksen.
”Se oli äärettömän hyvä. Siinä tajusi, että ei ole yksin. On ollut avartavaa kuulla vertaisten kokemuksia.”
Koulutuksen myötä Merja koki, että hänen omat juttunsa ja murheet muuttuivat pienemmiksi, kun kuuli, mistä muut ovat selvinneet.
Yksinkertaiset asiat auttavat
Liikunta, kulttuuri ja vertaistuki – ne ovat olleet Merjalle avuksi haastavien tilanteiden keskellä.
Kävely ja metsässä liikkuminen ovat olleet Merjalle voimavarojen lähteenä. Aluksi hän haistoi vihreän ja nyt pystyy jo maistamaankin sen. Suhde metsän puiden kanssa ei ole vielä edennyt kuitenkaan halailun tasolle, mutta voimaa hän niistä saa. Aavaan mereen keskittyminen ja sen katselu vilkkaalla Helsingin Kauppatorilla on myös ollut voimaannuttava tekijä.
Merjan suosikkimusiikkia on oopperamusiikki, tenorit, Sibeliukset sävelmät ja Queen, johon Merjalla ja hänen tyttärellään on vahva erityinen side.
FinFami Uusimaan kautta Merja on saanut itselleen vertaiskavereita. Hän kokee, että FinFami Uusimaa voi auttaa ja kuunnella muita mielenterveysomaisia. Omasta mielestään käynnit FinFamilla ovat auttaneet Merjaa.
Merja on kiitollinen omalle työpaikalleen, joka on joustavasti sallinut Merjan menemiset ja tulemiset silloin, kun tyttären muuttuvat tilanteet ovat sitä vaatineet.
Uusia oivalluksia
Merja on oivaltanut läheisen sairastumisen myötä sen, että toivoa ei saa menettää, eikä saa vajota surkutteluun. Hän siteeraa hyvän työkaverinsa lohduttavia sanoja: “Tänään on vähän huonompi päivä, mutta huomenna kaikki on toisin.”
Merja sanoo nykyään nauttivansa tavallisesta arjesta. Pienetkään jutut eivät enää hetkauta läheisten sairastumisen myötä.
”Normaali elämä on todella fantastista, sille on tullut ihan uusi arvo”, kertoo Merja.
Merja ajattelee, että psyykkinen sairaus on omalla sitoutumisella ja toimivalla lääkehoidolla kurissa pidettävissä, aivan kuin mikä muukin sairaus, kuten esim. sydänvaivat tai sokeritauti.
Vinkit muille mielenterveysomaisille
Merja on saanut apua itselleen käymällä psykiatrin vastaanotolla ja hän suosittelee omaisille avun hakemista, sillä sen turvin jaksaa. Hän myös muistuttaa, että eivät asiat niin vakavia ole, etteikö niille voisi myös nauraa.
”Pidä huolta itsestäsi ja hakeudu apuun. Tule käymään FinFamilla. Ole aktiivinen omaisesi hoitotahoon päin”, toteaa Merja.
Maltti on myös valttia. Merja suosittelee olemaan kiirehtimättä, sillä läheisen toipuminen voi viedä aikaa.
”Mutta sieltä tullaan ja entistä vahvempana”, sanoo optimistinen Merja.
Mielekäs työ tai opiskelu on parasta lääkettä sairaudesta toipuvalle. Merkityksellisyyden ja johonkin kuulumisen tunne on tärkeää. Katkeruus ei auta yhtään mitään. Merjan mielestä pitää yrittää vaikuttaa myös päättäjiin matalan kynnyksen avuntarjonnan saamiseksi.
”Valoa on tunnelin päässä, sanotaanko näin.”
Teksti ja kuva
