Oma mielenkiintoni yksinäisyyttä kohtaan kohotti katsettaan muutamia vuosia sitten. Huomiota herättävät otsikot ”yksinäisyys tappaa” saivat minut mietteliääksi. Otsikoiden taustalla olivat arvostetun sosiaalisen neuropsykologian professori John Cacioppon esitelmät, joissa yksinäisyyden seurauksia verrattiin tupakoinnin, alkoholin ja ylipainon aiheuttamiin ennenaikaisiin kuolemiin.

Säikähdin itseäni. Kuinka vähän olinkaan käyttänyt ajatuksiani yksinäisyyteen. Paljoakaan ei tarvinnut mielen kopukoita kolkutella huomatessaan, kuinka lähipiirissäkin olevia rakkaita ihmisiä olin laiminlyönyt omalla välinpitämättömyydelläni. Itselleen on helppo tehdä kiireitä, joiden verukkeella selitellä (lähinnä itselleen) kasvanut sosiaalinen etäisyys kanssakulkijoihin. Hyvin nopeasti ajatukset keikahtivat myös pohtimaan omaa yksinäisyyttä.

Saanko samantapaisia haittavaikutuksia kuin tupakoitsijat, koska haluan välillä olla aivan yksin? Tietenkään tästä ei ole kysymys. Elämässäni olen varmuudella kokenut yksinäisyyttä sekä saanut nauttia yksinolosta. Meidän täytyy kaikkien muistaa, että yksinäisyys ja yksinolo ovat aivan eri asioita. Yksinoloa halutaan useasti tietoisesti itse, mutta yksinäisyydestä haluttaan pois. Toisinaan näiden kahden täysin eri asian raja saattaa olla hyvinkin pieni, sillä toivotusta yksinolosta saattaa syntyä ei toivottua yksinäisyyttä.

Mitä yksinäisyys oikeastaan on?

Olen kohdannut ihmisiä kuluneen neljän kuukauden aikana leipäjonoissa, kahviloissa, tapahtumissa, metsissä sekä kaupungeissa. Näissä kohtaamisissa esille nousee vahvasti oma kuulumattomuus yhteiskuntaan ja ympäristöön. Puheissa nousee esiin koettu vääryys, yksin selviäminen, näkymättömyys sekä suoranainen viha viranomaisia kohtaan. Täytyykö meidän todella selvitä kaikesta yksin? Olemmehan toisillemme kuitenkin se viimesijaisin sosiaaliturva; se lämpö sekä valo, jota yksin ei voi tuntea eikä nähdä pimeässä ja kylmässä tunnelissa.

Vaikkakin yksinäisyys tuottaa mielikuvia, joissa yksinäinen ihminen on kotonaan kynttilän valossa hiljaisuudessaan, ei asia ole näin yksioikoinen. Mikäli olisi, siihen varmasti helpommin pystyttäisiin puuttumaan yhteiskuntana sekä yksilöinä. Tosin totta ovat tarinat yksinäisistä vanhuksista kodeissaan sekä yksinäisten hautajaisista, joissa kantajina toimii seurakunnan henkilökunta omien läheisien sijaan. Ihmisten määrä ympärillä ei kerro aina koko totuutta yksinäisyydestä. Enemmän kertoo se, kuinka ihminen itsensä kokee näiden ihmisten keskellä. Mikäli ei koe kuuluvansa joukkoon tai tulee aina katsotuksi ohi, on varmasti hankala saada itselleen ystäviä. Me jokainen voimme pyrkiä lievittämään yksinäisyyden kokemusta hyväksymällä toisemme sellaisina kuin olemme. Mutta meistä yksikään ei voi sanoa sitä, kuinka toinen kokee ympärillä tapahtuvat asiat. Osin tästä syystä tuskin voimme koskaan saavuttaa tilannetta, jossa yksinäisyys ei ole keskuudessamme.

Miten voisimme lähteä lievittämään yksinäisyyttä?

”Joskus pelkkä katsekin voi riittää”, tuntuu pehmoisen kauniilta ajatukselta. Todellisuudessa taustalla piilee jotain suurta. Yksi hymyilevä katse voi antaa toiselle hyväksytyksi tulemisen kokemuksen, jollaista hän ei ole kokenut vuosi kausiin. Tällaisella katseella voi olla todella suuri merkitys yhden ihmisen yksittäiseen päivään jopa elämään. Tämän saman katseen voi tulkita myös toisin. Useasti taustalla voi olla toistuvia hylätyksi tulemisen kokemuksia, joista on syntynyt tunne, ettei kukaan välitä. Voi olla hankalaa ajatella, että hymyiltäisiin hyvää hyvyyttään. Tällaiset tilanteet ovat itselleni hyvin tuttuja näiden neljän kuukauden
ajalta, joissa olen kohdannut ihmisiä arvostavasti hymyillen. Olen saanut hyvinkin tuimaa vastakaikua ensikatseen kohdatessa, joka keskustellessa on muuttunut iloksi ja lämmöksi.

Meidän jokaisen on opittava tulemaan puolitiehen vastaan, jotta voisimme aidosti kohdata toisemme arvostavasti. Mikäli näemme toisilla vaikeuksia kulkea tätä tietä puoleenväliin, meidän ei täydy suuttua tai luovuttaa. Voimme pyrkiä auttamaan tien raivaamisessa esteistä. On helppoa tulkita katseen kääntämiset epäkohteliaisuuksina ja mulkoilut ilkeyksinä, pilaten päivänsä pohdiskellen omia huonoja puolia. Vaikeaa on kysyä; miksi katsoit pois ja irvistit kaiken päälle? Toisinaan katseen kääntämisille ja irvistyksellekin voi olla luonnollinen syy. Silmään lentänyt hyttynen laittaa ihmisen tekemään mitä erikoisempia asioita. Varmempaa kuitenkin on, ettei hymyilevä lempeä katse tarkoita mitään pahaa, vaan kohdatuksi tulemista ja hyväksyntää.

Tietä raivaamaan!

Syksyllä Kohtaamo pyrkii auraamaan esteitä teiden varrelta, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisuus arvostavaan kohtaamiseen ja mainioiden tarinoiden kuulemiseen. Miesten saunailtamissa maanantaisin kohtaamme toisemme Aatamin asussa uusissa tiloissa Mäkelänkadun saunassa. Saunomiseen varattua aikaa on pidennetty neljään tuntiin, jonka johdosta kerkeämme hyvin pureskella pienet eväämme leppoisan yhdessäolon lomassa. Tulemme varmasti antamaan mahdollisuuksia naistenkin saunavuoroille, sillä sopu tilaa antaa. TiistaiKahviot jatkuvat pidennetyin aikatauluin, jottei tarinat hyvässä seurassa jäisi kesken. Kello viiden teetä nautimme kerran kuussa keskiviikkoisin, joissa luvassa mahtavia kokemusasiantuntijoiden elämäntarinoita. Iltojen pimetessä ja syksyn vihmoessa raikkauttaan, Kello viiden teen keskiöön pääsee yleisö itse, sillä luvassa on mahdollisesti tarinateatteria, jossa yleisö saa muodostaa esityksien aiheet omista kokemuksistaan. SkideissäKeilailuissa kohtaamme perheiden kanssa lapsineen tai ilman, luoden hauska ilmapiiri yhteiselle tekemiselle. Lisäksi kohtaamme Luovin ammattiopiston oppilaita, käyden nuoruusaikana mieltä kaihertavia aiheita läpi tarinoiden kautta. Emmekä unohda tietenkään Kohdatut-podcasteja, jotka lisääntyvät syksyn aikana kahdella ruotsinkielisellä jaksolla. Lisäksi Kohtaamon tuttuun tyyliin jatkamme tempauksia hetken mielijohteesta, milloin missäkin. ? Pysy mukana seuraamalla meitä Facebookissa.

Kohtamossa emme poista yksinäisyyttä, vaan tarjoamaan mahdollisuuksia tulla kuulluksi ja nähdyksi. Emme etsi valmiiksi kaveria kenellekään, vaan tarjoamme turvallisia ympäristöjä, joissa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja kokeilla rohkeasti omia kykyjä sosiaalisissa tilanteissa. Emme luo satumaailmoja, vaan autamme mielellämme tulkitsemaan ympärillä olevaa maailmaa vastaanottavana sekä mahdollisuuksia tarjoavana paikkana. Emme oleta, että kaikesta täytyy selvitä yksin. Sille emme selviä itsekkään ja siksi toivomme, että voimme olla tuki sekä turva toisillemme.

Jokke

Lisätiedot ja yhteydenotot

Pin It on Pinterest