Voisin aloittaa kertomalla iästäni. Ikääni olen erittäin tyytyväinen; se sointuu suuhun hyvin, eikä se ole pysyvä. Olen välillä hivenen muutoksenhakuinen ja ympärilläni pitää olla menoa sekä vilinää. Kolmekymmentäkolmemelkeinkolmekymmentäneljä, eikö soinnukin hyvin? Vaikka hivenen haastava lukea, mutta asian voi ilmaista helpomminkin, kuten useammat asiat tässä omituisessa maailmassa. Olen elänyt siis lähes 34 vuotta. Nämä vuodet ovat mahdollistaneet minulle monenmoisia kokemuksia ja kommelluksia, joista tulen enemmän kertomaan Kohtaamon Kello viiden tee -keskusteluillassa, myöhemmin varmistuvana ajankohtana. Myös kaksi poikaani ovat nähneet päivänvalon näiden vuosien saatossa. Nämä, kolme ja viisi vuotiaat pojat yhdessä avovaimoni kanssa, muodostavat suurimman sisällön elämääni tällä hetkellä.
Perheen ja työn lisäksi, arkeani täyttää loppusuoralla olevat sosionomiopinnot. Opinnoissani olen keskittynyt itseäni jo muutoinkin kiinnostusta herättäviin asioihin; mielenterveystyö, yksinäisyys, syrjäytyminen, lastensuojelu sekä tietenkin vahvin suuntautumiseni luovat- ja toiminnalliset menetelmät. Opinnot alkavat olla siinä vaiheessa, että opinnäytetyö huhuilisi aihetta. Vinkatkaa ihmeessä, mikäli näette tarvetta opinnäytteelle!
Edeltä voi aistia, että viimeisimmät hetket ovat olleet melkoista vilinää ja hulinaa, mutta #arkionperheestä! Kaikesta hulinasta huolimatta, aikaa olen järjestänyt intohimon kohteilleni; urheilulle, lukemiselle, kirjoittamiselle ja pyöräilylle. Ehkäpä juuri siksi, tämä kaikki on tuntunutkin näinkin kevyeltä. Varsinainen penkkiurheilija en ole, mutta joka aamu tarkastan NHL tulokset ja spekuloin tuttavieni kanssa kyseisen liigan tapahtumista. Lukeminen ja kirjoittaminen vie minut pois tästä maailmasta, ei siksi että vihaisin tätä maailmaa, vaan tarvitsen toisen maailman rinnalle. Pyörä on minulle työkalu päästä paikasta toiseen, samalla haaveillen ja nauttien ympäröivästä luonnosta tai meluavasta liikenteestä. Uskokaa tai älkää, nautin pyörän rassaamisesta. Ketjujen voitelu, vaihteiden säätäminen ja pyörän kiillottaminen saavat minut aina hymyilemään. Liikunta on minulle elintärkeää, johtuen kilpanyrkkeilytaustastani. Hassua, mutta nyrkkeily on ollut vahvasti läsnä opinnoissani, tehdessäni asiakastyötä. Nyrkkeilyn avulla olen rakentanut itseluottamusta sekä itsetuntemusta, vaikka voisi luulla, että nyrkkeilyn avulla murennetaan näitä.
Jopas tässä on tullut itsestä höpöteltyä, mutta tuntuu kivalta, niin miksipä ei. Voisin kuitenkin hieman hivuttaa kertomusta, miksi olen FinFamilla töissä. Jos sanoisin, että kaikki on sattumusten summaa, totta. Toisaalta voisin sanoa, että minut on johdateltu sekä ohjattu FinFamille, totta sekin. Tässä vaiheessa viimeinkin nousee ajatus, että onko Jokke tosissaan ”nyrkkeilijä mikä nyrkkeilijä”? Haluan kuitenkin selittää, ennen kuin puette minut klovnin asuun ja lähetätte kiertävään sirkukseen.
Toisaalta jos katson FinFamin ajatusta ”Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu, et jää yksin.” On lausahdus niin lähellä omaa ajatusmaailmaani, kuin voi olla. Itse pyrin aina miettimään kokonaisuuksia, ja saamaan itseni katsomaan asiaa, asian ulkopuolelta. Mielenterveyshäiriöistä toipuvan elämää autetaan parhaiten, kun otetaan huomioon kokonaisuus. Täytyy muistaa, että moni muu voi huonosti yhden sairastuessa, joten heitä on myös autettava sekä tuettava. FinFami tekee tämän asian hyvin, niin ettei kukaan jää yksin. FinFamin arvot; kunnioitus ja yksilöllisyys, inhimillisyys ja asiakaslähtöisyys, tasa-arvoisuus sekä avoimuus ovat juuri niitä arvoja joita itse arvostan todella paljon.
Se, että työskentelen Kohtaamo-hankkeessa, ei käynyt täysin selväksi esittelyssäni. Näin kuitenkin on, ja jätän haasteen teille kaikille. Tulkaa kysymään ajatuksiani Kohtaamo-hankkeen suhteen sekä esittämään omia näkemyksiä, toiveita ja kokemuksia. Näin pystymme rakentamaan yhdessä parempaa maailmaa.
Isoin halauksin, Kohtaamon Jokke!