Lapsiperhetyöllä on ollut merkittävä rooli yhdistyksen toiminnassa läpi koko sen olemassaolon ajan. Yhdistyksessä kehitettyjä ja maahantuomia lapsiperhetyön menetelmiä on levinnyt kiitettävällä tavalla myös osaksi eri kaupunkien lastensuojelun ja lasten- ja nuorisopsykiatrian toimintatapoja. Näistä esimerkkeinä voisi mainita Vertti-mallin ja Ihmeelliset vuodet –menetelmän. Molemmissa malleissa kantavana voimana on vertaisuus, joka on myös ehdottomasti merkittävänä tekijänä kaikissa yhdistyksen toiminnoissa.

Jo useampana vuonna yhdistys on järjestänyt Vertti-mallin mukaisia lapsiperheleirejä. Vertti-malli on vertaisuuteen perustuva ja suunnattu perheille, joissa toisella tai molemmilla vanhemmista on jokin mielenterveyden pulma. Perheleirit ovat olleet kaksiosaisia koko viikonlopun kestäviä leirejä. Tänä syksynä yhdistyksen lapsiperhetyössä kokeillaan uudenlaista tapaa järjestää lapsiperheleirejä, joskaan nyt leirit eivät ole varsinaista Vertti-mallin mukaista toimintaa vaan pitävät sisällään Vertti-mallista tuttuja elementtejä.

Kuluvana syksynä yhdistys järjestää Korkeasaaressa eläintarhan tiloissa kaksipäiväisen Lapsiperhelauantait-leirin. Pääpaino tapaamisissa on mahdollisuudessa olla vuorovaikutuksessa samanlaisessa elämäntilanteessa olevien tai olleiden kanssa, sekä mahdollistaa kenties hankalistakin asioista puhumisen mahdollisuus, niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen. Keskiössä ovat myös perheen voimavarat ja niiden tukeminen.

Lauantait ovat aikataulutettu siten, että lapset ja aikuiset työskentelevät tahoillansa ja päivän lopuksi kokoonnutaan yhteen. Tapaamisissa johtavana ajatuksena on, että jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Ensimmäisellä tapaamiskerralla lapset pääsivät myös tutustumaan eläintarhaan opastetun kierroksen merkeissä vanhempien keskustellessa tahollaan yhdessä yhdistyksen työntekijöiden kanssa.

Oheiset kuvat ovat 8.9.2018 järjestetystä Lapsiperhelauantaista, joka järjestettiin Korkeasaaren eläintarhassa.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla