Perjantaina 12.4. suuntasi Karjalohjalle Lohja Spa & Resort hotelliin iloinen neljäkymmentähenkinen MeKa-kurssi porukka. Viikonlopun aikana omaisille oli tarjolla kaksi erilaista kokonaisuutta: omaisten tieto- ja tukikurssi sekä virkistyskurssi.

Tieto- ja tukikurssi oli suunnattu ensisijaisesti omaisille, joiden läheisen sairastumisesta on korkeintaan muutamia vuosia tai jotka ovat uusia yhdistyksen toiminnassa. Tavoitteena oli löytää uusia näkökulmia omaan arkeen ja läheisen tukemiseen. Kurssin aikana keskusteltiin Petterin ja Tarun johdolla mm. varhaisista varomerkeistä, stressi -alttiusmallista, kriisisuunnitelman tekemisestä, läheisten ristiriitatilanteista sekä omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

Pöydällä on vesivärimaalauksia ja -paletteja.
Ihmiset makaavat lattialla ja tekevät rentoutusharjoitusta.

Virkistyskurssi taas oli tarkoitettu omaisille, jotka kaipaavat irtiottoa arjesta. Kurssi tarjosi mahdollisuuden virkistäytymiseen ja vertaistukeen keskustelun ja yhteisen toiminnan avulla. Virkistyskurssin ohjelmasta vastasivat Anne ja Eija. Kurssilla oli mahdollisuus tehdä mm. aamukävely Karjalohjan kirkolle, jossa opas kertoi kirkon historiasta ja nykypäivästä. Puhuttiin myös tietoisuustaidoista, jotka opettavat hallitsemaan edestakaisin sinkoilevia ajatuksia ja tunteita. Taidot ohjaavat olemaan läsnä tässä ja nyt, sekä auttavat hyväksymään nykyhetken. Ohjelmassa oli tarjolla myös rentoutumisharjoituksia ja vesivärimaalausta.

Kaikille kurssilaisille oli myös yhteistä ohjelmaa tarjolla. Jazzlaulaja Sanni Orasmaa johdatteli porukan lähimaastoon äänikävelylle ja ravitsemusterapeutti kertoi ravinnon merkityksestä sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Perjantai-iltana päästiin porukalla rantasaunaan ja avantoon. Kylpylän altaat ja teemasaunat houkuttelivat myös rentoutumiseen.

Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan voimauttava ja onnistunut. Kuormittavassa elämäntilanteessa omasta jaksamisesta huolehtiminen on erityisen tärkeää.

Teksti ja kuvat

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla