Tunteet kertovat meille aina jotain itsestämme. Psykoanalyyttisessa psykologiassa ajatellaan, että tunteet ovat kuin viestejä. Niillä on merkitys, joka voidaan löytää. Siksi vaikeita tunteita ei kannata aina pyrkiä poistamaan, vaan kohtaamaan. Tunteiden kohtaamisen kautta voimme ennaltaehkäistä psyykkistä sairastumista sekä löytää väyliä omannäköiseen ja merkitykselliseen elämään.
Syyllisyys, häpeä, kateus, viha, suru ja pelko ovat esimerkkejä tunteista, joita mielellämme välttelisimme. Yritämmekin usein elää niin, että ne eivät olisi läsnä elämässämme. Ne kätkeytyvät, kun olemme kiireisiä, ajattelemme jotain muuta tai toimimme. Tunteet eivät nouse pintaan, jos niillä ei ole tilaa tulla esille. Monesti päällimmäisenä tunteena voi olla silloin epämääräinen ahdistus, rauhattomuus tai levottomuus.
Varsinkin voimakkaat tunteet harvoin katoavat itsestään. Kannamme niitä itsessämme niin kauan, kunnes uskallamme tuntea ne. Aina meillä ei ehkä ole riittävästi voimavaroja, rauhallista elämäntilannetta tai turvallisia vuorovaikutussuhteita tukena niiden kohtaamiseen. Joskus elättelemme toiveita, että tunteiden painolasti katoaa, jos jokin ulkoinen asia elämässämme muuttuu.
Voi olla, että tarvitaan vuosia tai vuosikymmeniä, ennen kuin olemme valmiita omille tunteillemme. Kohtaamme niitä joskus pakon edessä vasta uupumisen tai romahtamisen jälkeen. Psykoanalyyttisessa psykologiassa ajatellaan, että mielenterveyden häiriöt ovat usein seurausta tunne-elämän epätasapainosta. Tunteet voivat olla joskus se ratkaiseva tekijä, joka lopulta sairastuttaa ihmisen.
Tunteita on joskus vaikea ymmärtää
Meillä jokaisella on oma historiamme tunteiden kanssa. Lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristö on opettanut, mitä tunteita saamme tuntea ja millä tavoilla. Voi olla, että emme ole saaneet olla surullisia, vihaisia tai peloissaan. Silloin meidän on myöhemmässä elämässä vaikeaa sallia näitä tunteita itsellemmekään. Joudumme hiljalleen opettelemaan tunteiden tunnistamista ja kohtaamista.
Jos jokin vaikea tunne tuntuu täysin vieraalta ja ongelmattomalta, niin voi hyvinkin olla, että siihen ei ole vielä silloin itse löytänyt kosketusta. Sitä ei ole ollut mahdollisuutta oppia tuntemaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se vaikuttaisi omassa elämässä. Se kyllä varastoituu mieleemme ja kehoomme, mutta emme pysty pääsemään siitä silloin vapaaksi. Se ohjailee helposti käyttäytymistämme, koska emme ole siitä tietoisia.
Tunteet voivat tuntua joskus vaikeilta ymmärtää. Ne eivät aina vastaa nykyhetken tilanteita ja olosuhteita, vaan voivat olla epäsuhtaisia elämäntilanteeseemme nähden. Joskus tuntuu, että niissä ei ole mitään järkeä. Jos meillä on paljon kohtaamattomia ja meihin varastoituneita tunteita, niin ne heräävät yllättävillä tavoilla eloon arjessa. Niitä tekee mieli vältellä, koska ne ovat niin hallitsemattomia.
Mieli toimii metaforisesti: tiedostamattomille ja kohtaamattomille asioille se pyrkii löytämään toisenlaisia ilmenemismuotoja. Näin mieli yrittää auttaa meitä löytämään tunteemme. Saatamme itse vältellä tai kieltää jotain vaikeaa, mitä emme haluaisi kohdata. Joskus kummallisetkin tunteet voivat olla juuri tätä. Mieli ripustaa tunteita sellaisiin kohteisiin, josta ne eivät alun perin ole syntyneet. Näin tunteet voivat tulla esiin edes jotain kautta. Tämä usein selittää sitä, miksi jokin herättää meissä täysin liiallisia tai ylimitoitettuja tunteita.
Vaikeasti ymmärrettäviin tunteisiin johtaa myös se, jos emme osaa täyttää tarpeita ja toiveitamme elämässä. Emme osaa olla elämässä mukana, heittäytyä siihen omana itsenämme ja elää merkityksellisiä asioita todeksi. Tyhjyys sisällämme luo silloin kasvualustan tunne-elämän epätasapainolle, joka voi järkkyä pienistäkin asioista. Mitä enemmän pystymme näkemään elämässä uutta elettävää ja panostamaan siihen, niin sitä enemmän tasapainoa ja kantavuutta syntyy tunne-elämäänkin.
Aidot ja läheiset ihmissuhteet vaikuttavat myös paljon kykyyn säädellä tunteita. Kykenemättömyys liittyä toisiin ihmisiin tunnetasolla johtaa sisäiseen turvattomuuden kokemukseen, jossa uhat, ahdistus ja epävarmuus korostuvat liiaksi. Emme pysty enää säätelemään tunteitamme ja löytämään niille tasapainottavaa turvallisuutta. Silloin jokin pienikin asia voi keikauttaa elämämme päälaelleen, koska olemme sisäisesti aina yksin. Psyykkinen turvallisuus syntyy kuitenkin osaltaan yhdessä olemisesta ja siitä, että minusta välitetään heikkona ja haavoittuvaisena.
Tunteiden sietokyky kasvaa harjoittelemalla
Tunteiden sietokyky kasvaa hiljalleen. Tarvitsemme kärsivällisyyttä, jotta emme turhautuisi itseemme ja tunteiden vaikeuteen. Tämä on jokaiselle pitkä ja yksilöllinen matka. Toisten ihmisten lempeästä ja hyväksyvästä suhtautumisesta voimme sisäistää itsellemme kärsivällisyyttä. Opimme kärsivällisiksi, jos meille ollaan ensin kärsivällisiä. Joku voisi kutsua tätä rakkaudeksi. Kun meidän annetaan olla sellaisia kuin olemme, niin voimme tulla omaksi itseksemme ja löytää tunteemme.
Tunteiden sietokykyä opimme myös toisilta: toinen ihminen pystyy silloin ottamaan vastaan vaikeat tunteemme ja näyttämään meille, kuinka niitä voi kestää. Hän pystyy olemaan niiden kanssa rauhallisena ja palauttamaan ne meille siedettävässä muodossa. Näin opimme, miten vaikeidenkin tunteiden kanssa voi olla, eikä niitä tarvitse paeta tai kieltää. Toiset voivat olla meille silloin ”tunnesäiliöitä”, joihin kaadamme sen, mikä meille itsellemme on liian vaikeaa. Tätä kutsutaan psykoanalyyttisessa psykologiassa termillä ”container”.
Sietokyvyn hiljalleen kasvaessa tunteita ei tarvitse enää pelätä, vältellä tai juosta karkuun. Tämä vapauttaa voimavaroja elämässä. Se auttaa myös meitä avautumaan omalle kokemuksellemme, tekemään sisäisestä maailmastamme elävän ja rikkaan. Meistä tulee luovempia ja enemmän itsemme näköisiä persoonia. Meidän on helpompi kiintyä, luottaa ja muodostaa suhteita toisiin ihmisiin. Elämä saa värejä ja syvyyttä, sillä tunteet tekevät elämästä rikasta.
Silloin osaamme olla läsnä toisille. Meidän ei tarvitse pelätä sitä, minkälaisia tunteita vuorovaikutus meissä herättää. Tunteet saavat tulla. Pystymme olemaan spontaaneita ja levätä erilaisissa hetkissä. Tutkimuksissa yhteys itseen linkittyy elämän kokemiseen merkityksellisenä. Emme kuitenkaan voi olla yhteydessä itseemme, jos joudumme pakenemaan meissä olevia tunteita.
Tunteita voi olla aluksi vaikeaa ymmärtää, mutta silti niillä on merkitys
Jos sisällämme on paljon esimerkiksi kohtaamatonta vihaa, niin pienikin arjen ärtymys voi saada valtavat mittasuhteet. Kohtaamaton viha uhkaa purkautua silloin ja ryöpsähtää hallitsemattomasti. Tai sitten emme suostu tuntemaan koko vihaa enää lainkaan, koska sitä on niin vaikeaa hallita. Jos sisällämme on surua, niin pienikin menetys voi saada meidät hyvinkin itkuisiksi. Tai emme suostu tuntemaan surua tai pettymystä enää ollenkaan. Emme osaa innostua tai panostaa elämässä mihinkään, koska kaikki innostuminen aina altistaa meidät elämässä pettymyksille. Mieliala laskee ja voimavarat hiipuvat, kun elämässä ei olekaan enää värejä.
Meihin jääneet tunteet ovat aikanaan syntyneet jostakin syystä. Meidän voi olla usein vaikeaa tavoittaa alkuperäistä syytä ja hetkeä. Surun tunne kuitenkin kertoo, että olemme joskus menettäneet jotain, josta mielemme haluaa päästää suremisen avulla irti. Vihan tunne yrittää kertoa, että olemme tulleet loukatuksi. Tämän vihan kautta mielemme herättää havahtumaan tähän. Tunteilla on näin aina jokin merkitys meille itsellemme. Tunteet ovat meille totta, vaikka ne eivät olisikaan tosiasioiden kanssa linjassa. Vasta tunteet kohtaamalla voimme päästää irti menneestä sekä elää tässä ja nyt. Kun uskallamme tuntea ne, niin ne siirtyvät hiljalleen omalle paikalleen elämäntarinassamme. Menneisyyteen, joka ei ole enää läsnä.
Todellinen tunteiden kohtaaminen ei ole tunteissa vellomista, niiden päämäärätöntä pyörittelyä tai vatvomista. Usein tämä on tyypillistä nimenomaan silloin, kun tunteita ei aidosti kohdata. Vatvominen ja pyörittely ovat meille sijaistoiminto, jonka avulla voimme vältellä kohtaamasta todellisia tunteitamme.
Monesti ihmiset etsivät konkreettisia keinoja tai välineitä, miten saada jokin tunne pois. Miten toimimalla se ei olisi tässä häiritsemässä, vaan katoaisi? Tämä on ymmärrettävää ja inhimillistä. Silloin kun sietokyky ja voimavarat ylittyvät, niin tunteita on hyvä pitää aloillaan erilaisilla keinoilla. Jos arjen toimintakyky uhkaa kadota, niin elämästä tulee vaikeaa. Tunteita kohti voi mennä vain niin, että elämäntilanne on riittävän rauhallinen ja vakaa. Silloin niitä on mahdollista hiljalleen kohdata.
Pidemmällä tähtäimellä olisi hyvä, että tunteita voitaisiin kuitenkin käsitellä. Muuten jäämme erilaisten välttelykeinojen vangiksi. Tunteet alkavat hallita elämäämme ja persoonaamme. Vaikeatkaan tunteet eivät ole meidän vihollisiamme, vaan meidän puolellamme. Niiden kohtaaminen usein lopulta tekee elämästämme parempaa, vaikka se ei aluksi siltä tuntuisikaan.
Samuel Salovuori
Järjestötyöntekijä ja tietokirjailija
Finfami Uusimaa