Perheen ja läheisten mukaan ottaminen kuntoutujan kuntoutumisprosessiin edistää tutkitusti kuntoutujan toipumista sekä perheen vuorovaikutusta. Kuntoutujan psykososiaaliseen ympäristöön kohdistuva koulutuksellinen perhetyö vähentää tutkitusti läheisen psykoosin uusiutumista sekä sairaalahoitojaksoja.

Ensimmäisen kerran moniperhetyötä sovellettiin skitsofrenian hoitoon 1960-luvulla. Silloin skitsofrenian hoito perustui sairaalahoitoon, lääkitykseen ja pitkiin hoitoaikoihin, eikä ollut strukturoituja hoito-ohjelmia tai edes linjauksia perhekeskeiseen työhön. Psykiatri H. Peter Laquer huomasi työskennellessään tuon ajan tyypillisessä suuressa psykiatrisessa sairaalassa, että perheet kävivät keskenään vertaistuellisia keskusteluita odotushuoneessa ennen tapaamisajan alkua. He vaihtoivat kokemuksia, millaista on elää perheessä, jossa on vakavasti psyykkisesti sairastunut perheenjäsen. Laquer päätti järjestää perheille yhteistapaamisia vierailuiden yhteyteen, jossa tuettiin niin perheen sisäistä kuin perheiden keskinäistä kommunikaatiota. Tehdyissä tutkimuksissa havaittiin tapaamisiin osallistuneiden potilaitten selkeää sosiaalisen toimintakyvyn paranemista. Moniperheryhmä muutti perheiden ja potilaitten suhtautumista psyykkiseen sairauteen ja henkilökunnan käsityksiä, miten perheitä tulisi tukea.

FinFami Uusimaa ry on toteuttanut kahden vuoden aikana yhteistyössä HUS Tikkurilan psykoosipoliklinikan kanssa moniperheryhmätyöskentelyä. Psykoosipoliklinikalla pidetyissä moniperheryhmissä on ollut joillakin ryhmäkerroilla läsnä FinFami Uusimaa ry:n kokemusasiantuntija sekä työntekijä. Psykoosipoliklinkan ryhmän loputtua perheet ovat voineet liittyä Finfami Uusimaan jatkoryhmään. Jatkoryhmä on toteutettu Vantaan mielenterveysyhdistyksen Hyvät Tuulet tiloissa Leinikkitiellä.

Moniperheryhmä toiminnan keskiössä ovat vertaistuki, jokaisen perheen yksilöllinen tarina ja osallisuuden lisääminen. Moniperheryhmätyöskentely on ryhmäpalautteen mukaan lisännyt tietoa sairaudesta, auttanut löytämään uusia selviytymiskeinoja sekä lisännyt yhteenkuuluvuutta. Ryhmään osallistuneet kuntoutujat ovat löytäneet uusia sosiaalisia kontakteja ryhmästä. Osa kuntoutujista on liittynyt mukaan Vantaan mielenterveysyhdistyksen päivittäiseen toimintaan.

Moniperheryhmätyöskentely on hyvä esimerkki yhteistyöstä, jota varmasti tarvitaan kun pohditaan mitä hyvä ja kokonaisvaltainen mielenterveystyö on tulevaisuudessa koko perheelle. Eri terveydenhuollon yksiköt ja kolmannen sektorin toimijat tuottavat jo nyt monipuolisia ja joustavia toimintoja perheille, mutta olisi myös hyvä istua ”yhteiseen pöytään” ideoimaan tulevaa aika ajoin.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Petteri Liikanen
Petteri Liikanen

Omaistyö- ja aluekoordinaattori

p. 050 576 8531
[email protected]

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla