Läpi elämän olen tuntenut tietynlaista ulkopuolisuuden tunnetta yleisestä väestöstä. Olen miettinyt siihen syitä, enkä koskaan tuntunut löytävän sopivaa. Mietin, olenko tosiaan niin outo, että minun ja muiden välissä ajatukset eivät tunnu usein kohtaavan.
Kaikkein eniten tunsin tämän opiskeluaikana. En läpi opiskeluaikanani melkein koskaan tuntenut olevan osana opiskelijaporukkaa. Tunsin olevani kaikissa opiskelijatapahtumissa se ”outo ulkopuolinen introvertti” suhteessa kaikkiin kanssaopiskelijoihini. En osannut oikein löytää tähän syytä. Monilla kanssaopiskelijoilla vaikutti olevan selkeä kunnioitus minua kohtaan, sekä ammatilliselta näkökulmalta että minuun ihmisenä. Tunsin kuitenkin selvää yhteyttä vain hyvin rajallisen määrän ihmisiä kanssa.
Luin tai kuulin jostain toisinaan ajatuksen, että ”sama tilanne tai kanssakäyminen kahdelle eri ihmiselle tarkoittaa eri asioita”. Se omalla tavalla avasi ajatuksiani kaikista menneisyyden kanssakäymisistäni. Kaikkein selvimpänä tajusin tämän, kun pohdin opiskeluaikojani.
Kun kanssaopiskelijani näkivät alkoholin juomisen vapauttavana, rentouttavana, hauskana asiana – minä näin alkoholin juomisen ensisijaisesti uhkana. Syynä tähän on, että jouduin läpi lapsuuteni ja nuoruuteni seuraamaan, kun alkoholinkäyttö aktiivisesti tuhosi vanhempani elämää.
Jos kahdella henkilöllä on näin eriävät näkemykset näin olennaisesta asiasta opiskelijatapahtumassa (ja ollaan nyt rehellisiä, alkoholin juominen on aika isossa roolissa opiskelijatapahtumissa), niin onko mikään ihme, että yhteisen sävelen ja keskusteluyhteyden löytäminen kanssaihmisiin on ollut hieman hankalaa? Mitä enemmän rupesin miettimään asioita, niin kyseessä ei ollut, että olisin ollut jollain tavalla niin erilainen tai outo ihminen suhteessa kaikkiin muihin, vaan kokemuksemme esimerkiksi opiskelijatapahtumissa oli niin erilainen, että yhteisen keskusteluyhteyden ja kokemuksen löytäminen muiden kanssa oli välillä mahdotonta. Syvät ystävyyssuhteet tutkitusti syntyvät muiden ihmisten kanssa jaetuista kokemuksista ja minulla oli vaikea saada näitä jaettuja kokemuksia muiden kanssaopiskelijoiden kanssa.
Vertaistuki on ihmisten hyvinvoinnin kannalta niin elintärkeää, koska esimerkiksi vertaistuelliset ryhmät voivat olla monille ihmisille ensimmäisiä tilaisuuksia, missä he löytävät ympärilleen keskustelukumppanin tai keskusteluseuraa, missä he tuntevat tulleensa ymmärretyksi ja kuulluksi. Monilla meillä ihmisillä voi olla menneisyydessämme tiettyjä asioita, joiden takia näemme asioita niin eri tavalla, joka vaikeuttaa merkittävästi keskusteluyhteyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ”yleisön väestön kanssa”. Kun pääsee keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet jotain samansuuntaista kuin itse on kokenut, voi alkaa tajuamaan, että en minä ole niin outo, vaan monet reaktioni ovat olleet täysin luonnollisia huomioon ottaen ympäristöni ja taustani.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että ihmisten hyvinvointi ei koostu vain ”välttämättömyyksistä”. Ei ole yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta riittävää, että tuemme vain kaikkein välttämättömimpiä kohteita, kuten esimerkiksi sairaaloita ja terveyskeskuksia. Täytyy myös tukea esimerkiksi järjestöjä, joiden tarkoitus on tukea tietyn taustaisia henkilöitä ja tarjota juuri heille kohdennettua tukea. Se on yksilöiden sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta ehdottoman tärkeää. Toivomme, että päättäjätkin tajuavat sen, että järjestöt pystyvät tarjoamaan ihmisille jotain ainutlaatuista ja erinomaista ja että niiden olemassaolo ja tuki turvataan myös tulevaisuudessa.
-FinFami Uusimaa järjestötoimija
Kuva: Tome Louro, pexels.com