Omaishoidon tuki voidaan myöntää henkilölle, joka huolehtii sairastuneesta läheisestään. Omaishoidon tuki voidaan myöntää myös mielenterveysomaiselle. Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä omaishoidon tuki on, miten sitä haetaan ja mitä hyötyä siitä on hakijalle ja tuettavalle itselleen.
Tuen myöntämiseksi hoidettavan toimintakyvyn on oltava sairauden vuoksi niin alhainen, että hän tarvitsee arjessa hoitoa ja muuta huolenpitoa. Omaishoidon tukea arvioidaan toimintakyvyn ohella sen sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Omaishoitajan on oltava hoidettavan omainen tai muuten läheinen henkilö, joka soveltuu tehtävään terveytensä ja toimintakykynsä perusteella. Omaishoitaja voi olla esimerkiksi hoidettavan avio- tai avopuoliso tai sukulainen.
Miten omaishoidon tukea haetaan?
Omaishoidon tukea haetaan omaishoidettavan hyvinvointialueen (poikkeuksena Helsinki, jossa tukea haetaan kunnalta) sosiaalitoimistosta. Omaishoidon tukea haetaan kirjallisesti tai suullisesti. Suositeltavaa on kuitenkin hakea omaishoidon tukea kirjallisesti täyttämällä erillinen lomake hoidettavan hyvinvointialueen (tai Helsingin kaupungin) verkkosivuilta, (ks. linkit sivun lopussa). Lomakkeen liitteeksi tarvitaan hoidettavan toimintakykyä kuvaava tuore lääkärinlausunto. Ensi yhteydenotossa kannattaa kertoa, miksi hoidettava tarvitsee omaishoitajaa. Omaishoidon tukea haetaan alle 65-vuotiaille vammaispalveluista ja yli 65-vuotiaille ikäihmisten palveluista.
Palvelutarpeen arviointi
Yhteydenoton jälkeen sovitaan arviointitapaaminen hakijan kotiin. Tapaamisessa keskustellaan hoidettavan tilanteesta ja siitä, miksi omaishoidon tukea on haettu. Tapaamiseen kannattaa ottaa mukaan kaikki hoidettavan kannalta olennaiset asiakirjat, kuten diagnoosit, lääkärin lausunnot, kuntoutussuunnitelmat jne. Kotikäynnillä keskustellaan arjen sujuvuudesta ja tuen tarpeesta.
Tapaamisessa on hyödyllistä esittää mahdollisimman tarkka toimintakyvyn kuvaus eli missä tilanteissa hoidettava tarvitsee apua. Tapaamiseen kannattaa valmistautua tekemällä muistilista sairastuneen toimintakyvystä. Tilanteita, joissa hoidettava ei selviä ilman apua, kannattaa kuvailla mahdollisimman tarkkaan ja arkikielellä. Keskeistä on verrata hoidettavaa muihin ei-sairastuneisiin henkilöihin.
Hakijalla on oikeus saada kirjallinen päätös kolmen kuukauden kuluessa ja lähtökohtaisesti asia palvelutarpeen arviointi tulisi aloittaa viipymättä. Ylintä Kelan hoitotukea saavien ja 75 vuotta täyttäneiden sekä erityistä tukea saavien lasten palveluntarpeen arviointi on aloitettava seitsemäntenä arkipäivänä.
Paikkakuntavälisiä eroja on olemassa riippuen kyseisen hyvinvointialueen jonojen ruuhkautumisesta. Omaishoidon tukea maksetaan hakupäivästä alkaen eli siitä päivästä, kun hakemus on toimitettu.
Päätös omaishoidon tuesta
Päätös omaishoidon tuesta tulee postitse arviointitapaamisen jälkeen. Hakijalla on oikeus saada kirjallinen päätös kolmen kuukauden sisällä. Jos hakemus on hyväksytty, päätöksessä kerrotaan omaishoidon tuen suuruus. Tuen suuruus vaihtelee huomattavasti. Mitä heikompi toimintakyky hoidettavalla on ja mitä vaativammaksi hoitotyö arvioidaan, sen suurempi omaishoitajan palkkio on. Jos omaishoitaja jää pois ansiotyöstä hoitovastuun vuoksi, voidaan hänelle maksaa suurempaa hoitopalkkiota, jos ansionmenetys johtuu sitovasta ja vaativasta omaishoidosta.
Päätöksestä on mahdollista valittaa ja mukana on ohje valituksen tekemiseen. Myös omaishoidon tuesta maksettuun palkkion suuruuteen voi hakea muutosta. Omaishoitajan tai perheen yhteenlasketut tulot eivät vaikuta omaishoidon tuen palkkion määrään.
Omaishoidon tuesta laaditaan omaishoitajan ja hyvinvointialueen (tai Helsingin kaupunki) välille sitova omaishoitosopimus. Sopimus on irtisanottavissa sekä omaishoitajan että hyvinvointialueen toimesta. Jos omaishoidettava muuttaa toisen hyvinvointialueen puolelle, katkeaa omaishoidon tuki irtisanomisajan kuluessa.
Omaishoitajan jaksaminen
Omaishoitajalla on oikeus pitää vähintään kaksi kokonaista vuorokautta vapaata kalenterikuukautta kohden. Hyvinvointialueen on tarvittaessa järjestettävä hoidettavalle tarkoituksenmukainen sijaishuoltopaikka vapaan ajaksi. Vaihtoehtoisesti hoitaja on mahdollista saada kotiin.
Vapaapäivät ovat lakisääteisiä. Ne voidaan pitää joko kuukausittain tai niitä voidaan kerätä pidemmäksi jaksoksi. Vapaapäivien pitäminen ei vaikuta omaishoidon tuen määrään: tukea maksetaan myös päiviltä, jolloin omaishoitaja on lomalla. Omaishoidon tuen palkkio on verotettavaa tuloa.
Omaishoitajalla on oikeus
- valmennuksiin ja koulutukseen
- hyvinvointi- ja terveystarkastuksiin
- eläketurvaan
- tapaturmavakuutukseen
Lähteet:
- Omaishoidon tuen toimintaohjeet hyvinvointalueittain. Omaishoitajaliitto ry. Viitattu 25.4.2023.
- Karppanen, Eetu: Omaishoidon tuki. Autismiyhdistys PAUT. Viitattu 28.4.2023
- Linnavirta, Matilda 2023: Etelä-Suomen aluevastaava Matilda Linnavirran haastattelu sähköpostitse 28.4.2023: Omaishoitajaliitto ry.
- Mitä on omaishoidon tuki? Omaishoitajaliitto ry. Viitattu 25.4.2023.
- Mettälä, Riikka: Opastusilta palveluihin – miten löytää perheelleni sopivat etuisuudet ja palvelut -tapahtuma. 5.4.2023 FinFami Uusimaa ry
Teksti
Eetu Karppanen
Kuva
Joona Kotilainen