Uudenmaan ja Kanta-Hämeen FinFamit toteuttivat yhteistyössä perhekurssin Karjalohjalla sijaitsevassa Lohja Spa:ssa. Kurssille osallistui kuusi perhettä. Perheissä oli alakouluikäisiä lapsia ja perheitä yhdisti vanhemman mielenterveydenhäiriö.

Uudenmaan yhdistys on jo vuosia toteuttanut perhekurssitoimintaa vanhemmuuden ja lasta suojaavien tekijöiden tukemiseksi. Aikaisemmin on toteutettu kuuden vuorokauden perhekursseja, mutta nyt kurssiohjelmaa on tiivistetty kolmeen vuorokauteen. Näin saamme tulevaisuudessa toteutettua kaksi kurssia vuoden aikana.

Koko kurssi pohjautuu Vertti- toimintaan. Tälle kurssille saimme mukaan myös Vertti -toiminnan kehittäjän Bitta Söderblomin. Vanhempainryhmässä pohdittiin vanhemmuutta vertaistuen ja työntekijöiden asiantuntijuuden avulla. Lastenryhmässä mietittiin erilaisia sairauksia (toiset sairastavat keholla; toiset mielellä) ja omien tunteiden tunnistamista. Työskentelyn lisäksi perheillä oli myös aikaa rentoutumiseen ja yhdessä oloon luonnon kauniissa maisemissa. Paikan tarjoamassa kylpylässä vietettiin mukavia hetkiä.

Lapset saivat tuottaa vanhemmille kysymyksiä kysymysten laatikkoon. Oleellista on, että vanhemmat vastaavat itse kysymyksiin. Sunnuntai huipentuikin yhteiseen kyselytuntiin. Tällä kurssilla lasten kysymykset olivat esimerkiksi seuraavia:

– Mikä masennus on?
– Miksi sairaus väsyttää?
– Miten sairautta hoidetaan?
– Miksi riitelette?
– Onko sairaus lapsen syy?
– Voidaanko pelata lautapelejä?

Vanhemmat vastasivat lapsille kysymyksiin ja käyttivät hienosti vertauskuvia ymmärryksen lisäämiseksi. Esimerkiksi masennusta sairastava voi käpertyä itseensä kuin siili ja joskus vanhemman ärtymyksen tunne on kuin siilin piikit, jotka nousevat esiin. Se ei ole kuitenkaan lapsen syytä.

Innolla odottelemme kurssin seurantapäivää marraskuun lopussa. Ohjaajien näkökulmasta myös näin lyhyt interventio oli onnistunut. Osallistujien palautetta odottelemme jännityksellä!

Lisätiedot ja yhteydenotot

Anne Alakiuttu
Anne Alakiuttu

Omais- ja perhetyön koordinaattori

Lisätiedot ja yhteydenotot

Eija Kylliäinen
Eija Kylliäinen

Omais- ja perhetyöntekijä, lapsiperhetyö

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla