Minulla ei ollut suunnitelmissa koskaan päätyä tälle alalle. Nuoruuden haaveammattini oli urheilutoimittaja ja mielenterveyden teemoihin suhteeni oli etäinen ja neutraali. Opiskeluaikana sairastuin kuitenkin masennukseen. Se oli kokemus, joka muutti elämäni suunnan monella tapaa. Tästä kokemuksesta olen tänä päivänä kiitollinen, vaikka toipuminen vaati silloin aikaa ja kärsivällisyyttä.
Havahduin silloin ensimmäistä kertaa moniin ihmisenä olemisen ulottuvuuksiin: tunteiden, itsetuntemuksen ja ihmissuhteiden merkitykseen. Heräsin kysymään unelmiani ja syvempää identiteettiäni. Ehkä elämä pysäytti minut tarkastelemaan, kuka todella olen ja mille haluan omistaa elämäni. Nuorena on luonnollista elää vauhdilla eteenpäin. Minun tarinani oli hieman erilainen.
Minua vaivasi kysymys, mikä elämässä on todella merkityksellistä. Opiskelin maisterin tutkinnot filosofiasta ja myöhemmin teologiasta. Filosofian lopputyöni tein häpeästä ja teologian masennuksen sekä merkityksellisyyden suhteesta. Matkan varrella merkityksellisyyden teemoista on syntynyt kirjoja, luentoja ja kursseja. Minua viehättää syvyyspsykologia, joka katsoo ihmistä kokonaisvaltaista.
Ehkä olen jollain tapaa vanha sielu.
Elämän tärkeimmät opit
Teoria ei kuitenkaan opettanut minulle eniten elämästä. Parhaat oppini olen saanut ihmisiltä, jotka ovat kyenneet rakastamaan ja hyväksymään toisia ihmisiä. He eivät ole asettaneet toisille ehtoja, eikä heidän kohtaamiensa ihmisten tarvitse muovautua vastaamaan heidän tarpeitaan. Menestynyt julkisuuden henkilö ja syrjäytymisvaarassa oleva alkoholisti ovat heidän silmissään samanarvoisia. He näkevät kaikissa ihmisissä jotain kaunista ja arvokasta. Kyky katsoa niin tekee elämästä todella merkityksellistä.
Tällaisten ihmisten viisaus ei kiteydy lopulta hienoihin sanoihin tai ajatuksiin, vaan heidän olemukseensa. Se on valtavan voimakas viesti. Tätä kohti olen yrittänyt hapuillen kasvaa ja koen, että tätä jotkut ihmiset ovat yrittäneet minulle myös lempeän kärsivällisesti opettaa.
Rakkauden ja hyväksynnän esteet ovat minussa itsessäni. Toistuvasti huomaan, että minun on tehtävä työtä itseni kanssa, kun en osaa tai kykene rakastamaan. Kohtaamisessa herää jokin vaikea tunne toisen toiminnan tai sanojen seurauksena ja se tulee hyväksynnän esteeksi. Se voi olla esimerkiksi minussa nouseva pelko, ärtymys, syyllisyys tai häpeä. Joskus se voi olla minun tarpeeni olla erityisen hyvä ja onnistua työssäni.
On ollut helpottavaa sisäistää, että elämäni merkitys ei määrity lopulta siitä mitä itse saan aikaan tai kuinka taitava olen jossakin. Silloin on myös helpompi kohdata toiset, koska ei ole niin paljon puolustettavana. Toisen ei tarvitse palvella minun saavuttamisen tarpeitani. Oma olo on kevyempi ja vapaampi. Silloin myös toisen on helpompi olla oma itsensä.
Saatamme epäonnistua erilaisissa elämän tärkeissä asioissa ja elämä voi tarjota yllätyksiä, vastoinkäymisiä tai surua. Dostojevski aikanaan kirjoitti, että helvetti on kärsimystä kyvyttömyydestä rakastaa. Pahinta mitä voi tapahtua, on lopettaa rakastamasta. Ehkä mahdollisuus rakastaa on aina jotakin, joka meillä on jäljellä ja jota elämä ei voi ottaa meiltä pois. Kaipaus tuoda hyvää tähän maailmaan ja toisille ihmisille.
Kuinka kasvaa kohti toisten hyväksymistä?
Oma keskeneräisyys on suurimpia voimavaroja mitä ihmisellä on. Vain sen kautta voi itse kokea saavansa vastaanottaa ja olla todellisessa suhteessa toisiin. Se mitä meissä on hyväksytty, niin sen voimme hyväksyä toisissa. Kukaan ei voi kasvaa kohti oman elämänsä tarkoitusta yksin.
Ehkä meidän ei tarvitse antaa itseämme toisille täydellisinä ja virheettöminä menestyjinä, vaan inhimillisinä ja keskeneräisinä. Aidosti eläminen on hyvin pelottavaa ja vaatii rohkeutta. Yhteiskunnassa ympärillä oleviin koviinkin odotuksiin ja arvoihin on helppo mennä mukaan. Täydellisyyden vaatimus on usein psyykkinen defenssi ja johtaa neuroottisuuteen. Elämä on aina epätäydellistä – ja ehkä juuri siitä iloitsemisesta on mahdollista löytää se pisara täydellisyyttä, jota kaipaamme.
Kypsästi elämää katsovalle ihmiselle antaminen ja saaminen eivät näyttäydy vastakohtina. Antaminen ja saaminen tapahtuvat samanaikaisesti, kun kaikki ihmiset voivat vuorovaikutuksessa olla sitä mitä ovat. Se ei tarkoita vain murheiden ja surujen jakamista, vaan myös esimerkiksi leikkisyyttä, luovuutta ja huumoria. Myös myönteiset puolet heräävät eloon ja tulevat todellisiksi. Meissä jokaisessa on paljon enemmän kätkettynä kuin itse aavistammekaan.
Olen kiitollinen elämästä, joka tuntuu päivä päivältä ihmeellisemmältä. Vaikka maailmassa on paljon murheita ja huonoja kehityskulkuja, niin arkitodellisuus sisältää valoa ja tulevaisuudenuskoa.
Tavalla tai toisella hyvä voittaa lopulta, siitä olen jatkuvasti vakuuttuneempi.
_________________________________________________________________________________________________________________________________
Julkaistu 14.7.2026, teksti: Samuel Salovuori, kuva: Sergio Ocampo