Suomessa joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on hoitoa vaativa mielenterveys- tai päihdeongelma kansainvälisten tutkimusten mukaan (Saarinen & al 2021). Vanhempien mielenterveyden ongelmat (ml. päihdeongelmat) lisäävät lasten vaaraa sairastua psykiatrisiin häiriöihin, mutta ne eivät aina johda lasten sairastumiseen (Solantaus 2015). Vaikka vanhemman sairaus voi tuoda vaikeuksia, se ei välttämättä estä hyvää vanhemmuutta ja perheen pärjäämistä.
Lapsen hyvinvointi tällaisessa perheessä on vahvasti sidoksissa siihen, kuinka perheessä käsitellään vanhemman sairautta ja mitä tukipalveluja perhe saa. Läheisten ja ammattilaisten apu voi auttaa lapsia kehittymään esimerkiksi vahvemmiksi ihmissuhteissa, empatiakyvyssä, vastuuntunnossa ja kyvyssä selviytyä yllättävistä tilanteista jopa paremmin kuin helpommissa olosuhteissa kasvaneet lapset.
Suojaavat tekijät auttavat lasta pärjäämään, vaikka perheessä on erilaisia kuormittavia tekijöitä.
Lapsen mieli kehittyy päivittäisessä vuorovaikutuksessa kotona ja muissa ympäristöissä, kuten koulussa, kaveripiirissä, somessa ja harrastuksissa. Kehitysympäristöt voivat tukea lapsen hyvinvointia ja kehitystä tai toisaalta aiheuttaa vaikeuksia. Jos yhdessä ympäristössä on haasteita, muut ympäristöt voivat tukea lasta ja nuorta. Lapsen pärjäävyys eli resilienssi rakentuu ympäristön tuen kautta. Lapsen kehitystä tukee arkipäivän sujuminen.
Läheisten usein esittämiä huolia liittyen lapseen kun vanhempi sairastaa:
- Sairastuuko lapsi? – Ei voida ennustaa, kuka sairastuu.
- Tarvitseeko lapsi ammattiapua? – Jos lapsi tai vanhempi käyttäytyy poikkeavasti, on hyvä hakea apua.
- Ovatko lapsen mahdollisuudet pilalla? – Ongelmat eivät niinkään määrää lapsen kehityksen suuntaa, vaan se miten lapsen arjen tärkeät ihmiset tilanteissa toimivat.
- Otetaanko lapset huostaan? – Sosiaalitoimi on tärkeä tukija, ja apua kannattaa hakea, kun huoli herää.
- Puhuako vai ei? – Sairautta ei voi salata, sillä lapsi huomaa muuttuneen vanhempansa, oudon käytöksen, ilmapiirin ja haasteet joka tapauksessa
Lapselle tulee kertoa vanhemman sairaudesta
Vanhemman mielenterveysongelmista puhuminen auttaa lasta ymmärtämään vanhemman käyttäytymistä ja vähentää huolta ja epävarmuutta. Keskustelun tarkoituksena on auttaa lasta ymmärtämään omia kokemuksiaan, vanhempiaan ja perheen tapahtumia.
Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa kertoa lapselle vanhemman sairaudesta. Jokainen vanhempi voi tehdä sen omalla tavallansa. Tärkeää on olla kärsivällinen. Yksi keskustelu ei riitä, eikä yhden keskustelun epäonnistuminen ole maailmanloppu. Jos perheessä ei ole totuttu puhumaan asioista, se on jotain, mitä vanhempien että lasten täytyy opetella yhdessä. Joskus lapset voivat olla aivan hiljaa tai sanoa, ettei heillä ole mitään sanottavaa. He voivat pelätä, että sanomansa satuttaa vanhempaa. Tällöin on tärkeää antaa lapselle tilaa ilmaista tunteitaan. Toisinaan lapset saattavat haluta vain kuunnella, ilman että heillä on mitään erityistä asiaa ja sekin on täysin ok. On kuitenkin tärkeää pitää keskustelumahdollisuus avoimena ja rohkaista kysymään myöhemmin. Vanhempi voi viestiä lapselle, että vaikka tänään ei puhuta, asiaan voidaan palata myöhemmin. Tarkoitus on tehdä psyykkisestä häiriöstä yksi keskustelunaihe muiden tärkeiden aiheiden joukossa.
Keskustelu kannattaa aloittaa kuuntelemalla lasta. Lapsen tunteet ja ajatukset ovat tärkeitä. On hyvä, ettei keskustelua keskeytetä, vaan annetaan lapselle aikaa puhua. Lapselle ei tarvitse kertoa kaikkea.
On tärkeää, että lapsi ei koe olevansa vanhemman ongelmien kuormittamana, vaan hän saa tukea omalle kehitykselleen ja hänen tulevaisuuttaan rakennetaan. Pienet huomaavaisuudet ja läsnäolo ovat tärkeitä. Yksinkertaiset, ystävälliset eleet, kuten halaus tai kiitoksen sanominen, välipala koulusta tulleelle lapselle vähentävät lapsen stressiä ja lisää hyvinvointia.
Mietityttääkö mielenterveydenhäiriön vaikutukset perheeseen, joissa on alaikäisiä lapsia ja haluat selkeyttää miten huomioida lapset? Mietitkö miten lapsen elämä sujuisi mahdollisimman hyvin mielen sairaudesta huolimatta? Mietitkö vanhempana, millä tavalla puhuisit lapsellesi psyykkisestä sairaudesta?
Yhdistyksessämme voimme tarkastella vanhemman psyykkistä sairautta erityisesti vanhemmuuden ja lasten kokemusten näkökulmasta sekä etsiä keinoja vaikeuksien keventämiseen. FinFami Uusimaan lapsiperhetyö tukee perheitä, joissa vanhemmalla on mielenterveyden pulmia.
Teksti: Eija Kylliäinen
Omais- ja perhetyöntekijä, lapsiperheet
Voit lukea lisää aiheesta meidän oppaista: