Miltä tuntunut?

Nuoruuteni vaikeuksien jälkeen tuntui aluksi siltä, että elämäni alkaa sujua ja pärjään hyvin. Pääsin opiskelemaan minulle tärkeää alaa yliopistoon ja tein samalla vuorotöitä. Opinnot etenivät ja ihmissuhteissa meni hyvin. Pian kuitenkin opinnot alkoivat takuta, ja yliopistolle meneminen alkoi ahdistaa. En enää uskaltanut mennä luennolle tai tentteihin, ja tunsin vahvaa kuulumattomuuden ja huonommuuden tunnetta. Sain paniikkikohtauksia, mutta en uskaltanut hakea niihin apua tai kertoa kenellekään. Pikkuhiljaa psyykkiset vaikeudet alkoivat vaikuttaa työhöni ja jäin sairaslomalle. En ymmärtänyt mistä ongelmani johtuivat.

Miten työstetty?

Hain sairaslomaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöltä eli YTHS:ltä. Minut vastaanotti lääkäri, joka osasi kysyä minulta oikean kysymyksen: Miten sinä jaksat? Purskahdin itkuun, joka ei meinannut loppua. Lääkäri osasi ohjata minut psykologin vastaanotolle. Psykologin kanssa aloitimme YTHS:n lyhytterapian, ja äiti ohjasi minut FinFamin Aikuiset Lapsiomaiset -vertaistukiryhmään. Nämä kokemukset auttoivat minua ymmärtämään ahdistustani ja lapsuuteni kokemuksia.

Mistä toivoa nyt?

Lyhytterapian ja Aikuiset lapsiomaiset -ryhmän tuella olen voinut paremmin ja pystynyt jatkamaan opintojani. Opiskelu on minulle tärkeää ja se on yksi voimavara arjessa. Olen myös uskaltanut kertoa omia kokemuksiani perheessäni ja olemme saaneet luotua keskusteluyhteyden. Aluksi oli vaikeaa kertoa ongelmistani, sillä pelkäsin kuormittavani vanhempiani. Olen kuitenkin iloinen rohkeudestani, sillä se on syventänyt perheemme välejä entisestään. Vertaistuesta saamani toivo ja tuki on ollut yksi voimavara. En koe enää olevani yksin, vaan tiedän meitä olevan muitakin. Ahdistustani joudun työstämään vielä pitkään, mutta olen toiveikas tulevaisuudesta, sillä tunnen itseni nyt paremmin. Tämä on auttanut minua myös ihmissuhteissa, ja olen uskaltanut luoda uusia tuttavuuksia.