Pasi

Pasi on kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan Mikon paras ystävä. Tämä on hänen tarinansa.

Miltä tuntuu?

Mikko on paras ystäväni jo lapsuudesta. Meillä on ollut aina avoin ja luottavainen suhde. Mikon sairastuminen oli kuitenkin äkillinen ja yllättävä. Jotakin Mikko on vuosien varrella joskus puhunut omista tuntemuksistaan, mutta olen ajatellut niiden kuuluvan elämään. Olemme Mikon kanssa hyvin erilaisia, joten hänen kova työtahtinsa 8 vuotta sitten ei sen kummemmin herättänyt huolta. Podin pitkään huonoa omaatuntoa Mikon sairastumisesta. Miksi Mikko ei koskaan kertonut minulle tunteistaan? Miten en huomannut tilanteen vakavuutta? Olinko huono ystävä? Ystävyytemme ja Mikon tulevaisuus huoletti minua.

Miten työstetty?

Olen Mikon lapsen Eetun kummisetä. Mikon sairastuttua olen viettänyt paljon aikaa kummipoikani kanssa ja syventänyt välejäni häneen. Kummipoika alkoi oirehtimaan isänsä sairastuttua, ja tuntuu siltä, että olen ainoa aikuinen kenelle hän uskaltaa avautua. Tämä järjestely on sopinut itselleni, sillä meillä on hyvä keskusteluyhteys ja hän kuuntelee myös minun mietteitäni. Olen keskustellut paljon myös Mikon kanssa.

Mistä toivoa nyt?

Aluksi jännitin miten Mikko toipuu. Nyt kun sairastumisesta on jo vuosia aikaa, olen oppinut luottamaan Mikon vointiin. Osaan myös puuttua tilanteeseen, jos vaikuttaa siltä, että Mikko kaipaa apua. Saan toivoa ja iloa elämääni parantuneista ihmissuhteista. Uskon, että olemme Mikon kanssa lähentyneet tapahtuneen vuoksi. Lisäksi olen saanut tutustua kummipoikaani syvemmin ja iloinnut myös tästä. Omassa elämässäni on myös ollut tilanteita ja tapahtumia, joita olen voinut Mikon kanssa käydä läpi. Meillä on paljon yhteistä ja uusi tilanne on vahvistanut niitäkin puolia ystävyydessämme.

Pasi

Pasi on 42-vuotias. Hän on kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneen Mikon paras ystävä jo lapsuudesta saakka.

Jatka Kaisan tarinaan

Palaa tarinoiden pääsivulle

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla