Miltä tuntunut?

Huomasin, että kaikki ei ole kohdallaan, kun äitini alkoi käyttäytyä oudosti. En tiennyt mikä hänellä on hätänä, mutta ymmärsin pian huolen liittyvän isään, joka oli yhtäkkiä poissa kotoa. Ikävöin isää, enkä ymmärtänyt miksi hän oli yhtäkkiä poissa. Olin hämmentynyt tilanteesta, enkä halunnut huolestuttaa äitiä kysymyksilläni. Jäin yksin huoleni kanssa. Isän palattua kotiin hän ei ollut enää samanlainen kuin ennen. En tuonut kavereita kotiin ja minua hävetti perheeni. Häpesin isän omituista käytöstä ja sitä että hän ei käynyt töissä. Tuntui, että isä ei ollut kiinnostunut minusta. Itsenäistyin nopeasti ja puuhailin omiani. Koulussa en osannut hillitä käytöstäni ja jouduin ongelmiin.

Miten työstetty?

Ahdistukseni ja aggressiivisuuteni johdosta opettajat eivät enää pärjänneet kanssani ja he ohjasivat minut koulukuraattorin vastaanotolle. Kuraattori osasi kuunnella minua. Tapasimme äitini ja kuraattorini kanssa ja sovimme, että otamme yhteyttä nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Äiti otti tilanteen raskaasti, sillä huoli isästä oli vielä tuore. Nuorisopsykiatrian polilla sain hyvän omahoitajan ja lääkärin, joiden avulla tilanne pääsi pikkuhiljaa ratkeamaan. Koulussa kävin juttelemassa välillä myös kuraattorin luona. Hän oli saanut minun luottamukseni ja pian koulussakin alkoi sujua vähän paremmin.

Mistä toivoa nyt?

Olin hyvin motivoitunut käymään nuorisopolilla, sillä halusin ”terveen paperit” mahdollisimman nopeasti. Uskalsin lopulta kertoa myös parhaalle ystävälleni tilanteestani, ja hän kertoi myös omista huolistaan. Koen, että suhteemme on nyt vieläkin vahvempi kuin ennen. Perheessäni tilanne on vakaampi ja äiti ei enää ole niin huolissaan. Olen myös aloittanut uuden harrastuksen, jossa voin purkaa aggressiotani enemmän.