Asiakas on aina vastaanottotyön keskiössä. Silti kohtaamiset perheiden kanssa ovat opettaneet paljon elämästä myös Eija Kylliäiselle. Tässä haastattelussa hän kertoo, kuinka perhe voi yhdessä selvitä vastoinkäymisistä ja miten asiakkaiden tarinat ovat muuttaneet häntä.
Eija Kylliäinen kertoo tulleensa Finfami Uusimaalle innokkaana uutena työntekijänä kuusi vuotta sitten. Tätä ennen hän oli työskennellyt saattohoitokodissa, selviämisasemalla, psykiatrian eri yksiköissä sekä lastensuojelussa. Mahdollisuus tehdä perhetyötä on kiinnostanut häntä aina, mutta työ sairaanhoitajana pääsi yllättämään. Hän ei arvannut, kuinka antoisaa työ voisi olla.
”Oli aikanaan sattumaa, että päädyin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Sen kautta avautui kuitenkin yksi elämäni parhaista asioista. Olen aina tykännyt tehdä työtäni. Perheiden auttaminen ja toivon luominen paremmasta huomisesta tuntuu niin merkitykselliseltä”, hän sanoo.
Työssään hän on joutunut vuosien varrella kohtaamaan myös hyvin surullisia tilanteita. Hän on lohduttanut lasta, joka ei halua mennä kotiin äidin välinpitämättömyyden vuoksi. Samoin lohtua hän yritti tarjota myös miehelle, jonka kipuja ei pystytty poistamaan niiden aiheuttamista kyynelistä huolimatta. Hän on nähnyt perheitä, joissa rakkaus on muuttunut väkivallaksi, huutamiseksi ja haavoittaviksi sanoiksi.
”Olen vuosien varrella itkenyt ja nauranut yhdessä asiakkaiden sekä potilaiden kanssa. Työni takia arvostan ihmisiä ja ihmisyyttä enemmän. Myös ymmärrys terveyden merkityksestä on kirkastunut. Olen saanut kasvaa ihmisenä tämän työn ansiosta”, hän sanoo.
Ihmissuhteilla on suuri merkitys mielen hyvinvoinnille. Perhetyöntekijälle oma perhe onkin hyvin tärkeä.
Toivoa tuomassa
Kollegat kuvailevat Eijaa hyvin ammattitaitoiseksi ja työlleen omistautuvaksi. Monesti käänne parempaan lähtee Finfamin vastaanottohuoneesta, jossa syntyykin toivoa ja uusia suuntia.
”Vastaanotolle tuli mies, joka ihmetteli vaimonsa täysin muuttunutta käytöstä. Hän alkoi vuolaasti kertomaan, kuinka muutokset olivat vaikuttaneet parisuhteeseenkin. Puoliso ei ollut saanut häntä suostuteltua hoitoon, mutta vaimo suostui tulemaan lopulta tänne Finfamille. Yhteinen keskustelumme vakuutti hänet siitä, kuinka tärkeää olisi hakeutua psykiatrille. Lopulta hän sai hyvää hoitoa ja lääkkeet, jotka vaikuttivat naisen vointiin, paransivat parisuhdetta ja puolisonkin stressikuorma vähentyi.”
Parisuhteen lisäksi vastaanotolla puhutaan usein vanhemmuudesta. Vanhemman sairastuminen voi vaikuttaa voimakkaasti itsearvostukseen. Voinko olla hyvä ja riittävä vanhempi, vaikka minulla olisikin jokin psyykkinen sairaus? Jos vanhempi soimaa itseään omasta sairaudestaan, niin hän helposti tekee tilanteesta vain entistä vaikeamman.
”Vanhemmilla on monenlaisia huonommuuden tunteita ja pelkoja siitä, miten sairaus vaikuttaa lapseen. Ehkä yleisin on, että sairastutanko minä nyt lapseni. Lähtökohtaisesti voidaan kuitenkin ajatella, että mielenterveyden ongelmista huolimatta vanhemmuus voi olla hyvää. Lapsen kehityksen suuntaa eivät määrää ongelmat, vaan arjen tärkeät ihmiset omalla suhtautumisellaan.”
Kuormittavissakin olosuhteissa lapsen kehitystä voidaan tukea keskittymällä suojaaviin tekijöihin. Lapsi elää monenlaisissa kehitysympäristöissä, kuten koulussa, harrastuksissa ja erilaisissa kaveripiireissä. Kaikki nämä voivat myös tukea parhaimmillaan lapsen kehitystä. Vanhempi voi vaikuttaa tilanteeseen omalla toiminnallaan hyvin paljon.
”On tärkeää puhua lapselle muuttuneesta vanhemmasta, että hän ymmärtää mistä on kyse. Näin lapsi ei tee omia päätelmiään tilanteesta”, Eija sanoo.
Lasten kykyä havainnoida tilanteita ei kannata aliarvioida. He aistivat herkästi erilaisia muutoksia perheen ilmapiirissä ja vanhemmissaan.
”Lapsi huomaa, jos äiti on esimerkiksi itkuinen tai käyttäytyy oudosti. Lapsi myös pohtii, miksi ei saakaan enää äidiltä kovasti kaipaamaansa huomiota. Silloin kannattaa puhua ratkaisuista: äiti saa lääkettä ja hyvää hoitoa. Puhumisen lisäksi myös yhdessä olo ja yhteinen tekeminen luovat lapselle turvallisuuden tunnetta.”
Vanhemman oma suhtautuminen sairastumiseensa luo myös sitä tunneilmapiiriä, joka kotona vallitsee. Jos hän itse kokee vanhempana epäonnistuneensa, niin se heijastuu kaikkiin ympärillä oleviin.
”Vanhemmalle on myös tärkeää muistuttaa, että kaikesta huolimatta hän on paras mahdollinen äiti tai isä lapselle. Vanhempi voi antaa anteeksi itselleen sen, että aina ei riitä, eikä aina jaksa. Välillä sitä turhautuu, suuttuu tai tekisi mieli luovutttaa. Niissä hetkissä kannattaa muistuttaa itseään kaikesta siitä, mikä on hyvin ja missä itse on onnistunut”, Eija toteaa.
Vanhemmuutta on tärkeää katsoa inhimillisten silmälasien läpi, sillä täydellistä vanhempaa ei ole olemassakaan. Riittävän hyvä vanhempi on se, jota lapsi tarvitsee.
Voimavarana tärkeät ihmissuhteet
Ammattilaisenkin tehtävä on kohdata toinen ihminen ihmisenä. Hyväksyvä suhde omaan itseen ja ihmisyyteen rakentaa kyvyn kohdata toisia. Silloin toinen voi olla oma itsensä ja puhua juuri niistä asioista, joiden on tärkeää tulla puhutuksi. Oma inhimillisyys ja sen muistaminen on lopulta vahvaa ammattitaitoa.
”Olen lopulta ihan tavallinen ihminen: äiti, sisko, puoliso, tytär, ystävä. Elän pienistä hetkistä.”
Ihmissuhteiden merkityksen Eija Kylliäinen on nähnyt omassa työssään lukemattomia kertoja. Vaativassa työssä pärjätäkseen ihmissuhteita on tärkeää hoitaa. Ja jos ristiriitoja tulee, niin niitäkin voidaan selvittää ja ratkoa. Ihmissuhteet ovat niitä elämän tärkeimpiä asioita ja mielen hyvinvoinnin tukipilareita.
”Työssä jaksamistani on aina auttanut se, että kotona on hyvä olla”, hän sanoo.
Teksti: Samuel Salovuori