Mikä estää minua kohtaamasta?
Me kaikki haluamme tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tämä vahvistaa kokemusta, että persoonallamme on arvoa. Hyvät kohtaamiset ja ihmissuhteet kuljettavat meitä hiljalleen kohti todellista minäämme, jos uskallamme itse avautua sille. On suuri lahja tarjota toiselle viesti, että on upea asia olla minä ja tämä maailma haluaa juuri minut.
Monesti elämä näyttää monimutkaiselta, kun sitä analysoidaan tarkkaan. Sama pätee myös hyvään kohtaamiseen, joka vaatii monia erilaisia elementtejä onnistuakseen. Tarvitaan esimerkiksi myötätuntoa, voimavaroja, hyvää tahtoa molemmin puolin, rauhallista tilaa ja aikaa, aktiivista kuuntelua sekä kykyä sietää erilaisia tunteita. Kohtaaminen voi epäonnistua lukemattomista erilaisista syistä, mikä saa sen joskus näyttämään monimutkaiselta.
Samaan aikaan kohtaaminen voi ollakin varsin yksinkertaista. Tällä en tarkoita, että se olisi helppoa. Yksinkertaiset asiat ovat usein niitä kaikkein vaikeimpia. Sitä tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta kuitenkin epäonnistuu siinä. Kohtaamisessa on ehkä lopulta kyvystä olla aito, todellinen ihminen ja tarjota toiselle välittävä ja lämmin suhde. Tämä ei ole helppoa, koska kaikkien ihmisten mielissä kummittelee erilaisia psyykkisiä suojamekanismeja, jotka saavat meidät pakenemaan aitoa kohtaamista.
Emme useinkaan ole tietoisia omista psyykkisistä suojamekanismeista. Niiden tehtävä on pitää etäällä tunteita, jotka tuntuvat meistä epämiellyttäviltä ja joita haluamme välttää. Pelkäämme esimerkiksi omaa häpeäämme, syyllisyyttä, avuttomuuden ja haavoittuvuuden kokemuksia. Emme valitse aktiivisesti suojautua kohtaamiselta, vaan huomaamme vasta jälkikäteen, miten todella toimimme tilanteessa. Aivan kuin mielemme olisi jo valinnut etukäteen puolestamme. Olemme päättäneet auttaa ja tukea toista ihmistä, mutta saatamme sanoa tai suhtautua tavalla, joka ei edistä tätä päämäärää. Ristiriitaista, eikö?
Monesti sitä yrittää ratkaista toisen tilanteen tai neuvoa silloin, kun hän vielä haluaa kertoa tarinaansa ja toivoo tulevansa kuulluksi sen kanssa. Ratkaisemalla ja neuvomalla on mahdollisuus pitää tilanteen herättämät vaikeat tunteet etäällä. Silloin kyse ei ole tunteista, vaan vain asiasta, joka hoidetaan pois alta. Joskus joku voi suojautua tietämisen ja asiantuntijuuden taakse: hän kertoo miten asiat ovat ja miten niiden kuuluisi mennä. Myös silloin tunteet pysyvät kaukana. Joskus sitä suojautuu arvottamisen, arvostelemisen tai tuomitsemisen taakse. Ajattelee, että tuollaiset asiat ovat huonoja, eikä minulla ole mitään tekemistä niiden kanssa. Ne eivät kosketa minua tai omaa inhimillisyyttäni. Silloinkin onnistutaan välttämään tilanteen herättämät epämukavat tunteet.
Loppujen lopuksi kohtaamisessa voi auttaa eniten juuri se, että on tietoinen omista keskeneräisyyksistään. Mitä enemmän oppii tuntemaan omaa inhimillisyyttään, pelkoa, epävarmuutta ja neuvottomuutta, niin sitä helpompi niitä on kestää toisissa ja ottaa vastaan. Omanarvontunne ei ankkuroidu silloin täydellisyyteen, pintapuoliseen tietämiseen tai toisen yläpuolelle asettumiseen. Voimme olla inhimillisiä ihmisiä toiselle. Kun oman haavoittuvuuden ja pienuuden kanssa on voinut päästä kosketuksiin, niin on helppo ymmärtää tätä myös toisissa ja sallia toisille nämä samat asiat. Kukaan meistä ei voi hallita elämää. Se ei tarkoita, etteikö elämä olisi hyvää tai ettei siinä voisi asioihin vaikuttaa omalla toiminnalla.
Tieto ja asiantuntijuus ovat arvokkaita, mutta toimivat parhaiten silloin, kun ne voidaan ottaa käyttöön lämpimässä ja välittävässä ihmissuhteessa. Silloin ne eivät toimi suojautumisen tai yläpuolelle asettumisen välineinä. Ja vaikka huomaisi välillä suojautuvansa tai asettuvansa yläpuolella, niin siinäkin voi itseään armahtavaa. Jokainen meistä sortuu tähän aina joskus. Se on osa meidän kaikkien ihmisyyttä.
Kun pystymme katsomaan omien suojamekanismien taakse, voimme kohdata tunteet, joita olemme vältelleet. Juuri tämä kasvattaa meitä ihmisinä ja toisten kohtaajina. Silloin voimme auttaa myös toisia kasvamaan ja kokemaan, että he voivat tulla todelliseksi itsekseen.
On siis selvää, että myös vertaistukija voi tarjota hyvän kohtaamisen. Onhan hän ihminen ja persoona. Tärkeintä työvälinettään hän ei voi koskaan kadottaa, sillä se on juuri ihmisyydessä.
Teksti: Samuel Salovuori, Finfami Uusimaa
