Mielenterveysomaisten tunteita sairastunutta perheenjäsentä kohtaan on tutkittu vähän. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteisessä tutkimushankkeessa (MIPA 2.0) tehtiin kysely, jossa omaisia pyydettiin kuvaamaan omin sanoin tunteitaan ongelman omaavaa läheistään kohtaan.
Useimmin mainittuja tunteita olivat muun muassa pelko, suru, viha, toivo, huoli, ikävä, katkeruus ja voimattomuus. Omaisten kuvauksista oli luettavissa tunteiden voimakas ristiriitaisuus: rakkauden ja vihan, toivon ja toivottomuuden, ilon ja surun sekä välittämisen ja välinpitämättömyyden päällekkäisyys. Moni omainen kuvasi elämäänsä vuoristoradaksi, jossa tunteet vaihtelivat läheisen voinnin mukaan. Voinnin kohentuessa heräsi toivo, voinnin huonontuessa pettymys ja suru.
”Kyseessä on rakas lapseni ja toivon sydämeni pohjasta, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Juuri tänään tulevaisuus näyttää varovaisen positiiviselta, mutta huomenna asiat voivat olla toisin.”
Läheisen oireilu, esimerkiksi käytöksen ennakoimattomuus, itsetuhoisuus tai väkivaltaisuus, herätti lähipiirissä usein voimattomuuden tunteita. Kuten eräs vastaajista tutkimuksessa kertoi, arjessa joutui kohtaamaan tilanteita, joissa oli vaikea tietää kuinka ”toimia oikein”. Ristiriitaiset käsitykset mielenterveysongelmien luonteesta monimutkaistivat suhdetta läheiseen ja synnyttivät katkeruutta arkisten vastuiden ja velvollisuuksien epätasaisesta jakautumisesta. Omaiset kokivat usein myös syyllisyyttä siitä, etteivät jaksaneet aina tukea läheistään ja suhtautua ymmärtäväisesti tämän ongelmaan.
Tahtoisin auttaa, mutta en pysty. Pitäisi olla tekemisissä sen kanssa, mutta se tekee liikaa tuhoa taas minulle.
Perheissä esiintyi myös erimielisyyksiä läheisen tukemisen keinoista ja rajoista. Lapsia huolestutti lisäksi mielenterveysongelman mahdollinen periytyminen, ja heidän kokemansa huoli ja vastuu sairastuneen vanhemman hyvinvoinnista teki oman tulevaisuuden suunnittelun vaikeaksi. Omaiset saattoivat pelätä olevansa koko loppuelämän kiinni läheisessään ja vastuussa tämän tukemisesta. Läheisen saamilla palveluilla olikin suuri merkitys omaisen jaksamisen kannalta. Tyytyväisyys läheisen hoitopalveluihin ja tunne siitä, että läheinen ”oli turvassa” vähensi omaisen hädän ja turhautumisen tunteita.
Yleisimmin mainittu tunne läheistä kohtaan oli kuitenkin rakkaus, ja suhde läheiseen koettiin useimmiten tärkeäksi ja arvokkaaksi. Läheisen tukeminen sairauden eri vaiheissa oli koettu myös palkitsevaksi ja opettavaiseksi. Parhaimmillaan se oli lähentänyt perheenjäsenten välisiä suhteita. Vahva tunneside vaikeutti toisaalta rajojen vetämistä suhteessa läheiseen ja hänen huolenpitoonsa. Huoli läheisen voinnista oli läsnä koko ajan, silloinkin kun suhde läheiseen oli etääntynyt tai jopa katkennut. Omainen tuki usein läheistään omien voimiensa äärirajoilla ja elämä pyöri läheisen ehdoilla. Huolen keskellä omaisen omat avun ja tuen tarpeet jäävätkin usein toissijaisiksi. Myös häpeän ja syyllisyyden tunteet olivat yleisiä ja nostivat kynnystä hakea apua itselleen. Omaisista tuntui usein, etteivät he voi avata elämäntilannettaan edes lähipiirilleen. Kokemus yksin jäämisestä ongelman kanssa lisäsi hädän tunnetta.
”Olen surullinen siitä, että hän on yksinäinen, eristäytynyt, onneton ja stressaantunut, ja siitä, ettei hän pidä yhteyttä sukulaisiinsa ja ystäviimme, eikä halua, että hänen asioistaan puhutaan, joten joudun selittelemään ja peittelemään tilannetta.”
Omaisten kuvaukset tunteistaan läheistään kohtaan valottivat heidän elämäntilanteidensa kuormittavuutta, suhteen intensiivisyyttä sekä tarvetta saada tukea omalle jaksamiselle. Tuen hakemista vaikeuttivat usein mielessä vellovat ristiriitaiset tunteet. Nämä ovat läheisen sairastaessa luonnollisia, eikä omista kielteisistäkään tunteista pidä tuntea syyllisyyttä. Vaikeassa elämäntilanteessa ei kannata jäädä yksin. Tuen hakeminen tunteiden käsittelylle ja omalle jaksamiselle on hyödyllistä itsen, ongelman omaavan läheisen ja koko perheen näkökulmasta.
Sari Jurvansuu ja Heli Ringbom toimivat tutkijoina Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmassa (MIPA 2.0). Sitaatit ovat tutkimusaineistosta poimittuja omaisten kuvauksia tunteistaan läheistään kohtaan.
Lisätiedot ja yhteydenotot
