Miten selvitä, kun puoliso voi psyykkisesti huonosti? Entä mitä kehitettävää olisi yhteiskunnassamme mielenterveysomaisen näkökulmasta? Juttusarjamme kymmenennessä osassa tarinansa kertoo perheellinen mielenterveysomainen, jolla on myös työkokemusta mielenterveysalalta.
Leena (haastateltavan nimi on muutettu artikkelia varten) oli töissä mielenterveysalalla, kun tapasi nykyisen puolisonsa. Yhteiselämää puolison kanssa ehti kestää kymmenen vuotta, ennen kuin hänen ensimmäiset uupumisoireensa alkoivat ilmaantua. Puolison oireet olivat aluksi vähäisiä, ja monta vuotta Leena jaksoi toivoa, että oireet jäisivät tilapäisiksi. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Mielenterveysalalla työskentelevästä Leenasta tuli mielenterveysomainen siinä vaiheessa, kun puolison uupumus muuttui krooniseksi masennukseksi ja tämä jäi työkyvyttömyyseläkkeelle. ”Puolisoni oli tuolloin 37-vuotias ja meillä oli kaksi ihan pientä lasta sekä keskeneräinen omakotitalo”, muistelee Leena.
Läheisen rinnalla tiedon voimalla
Leenan aikaisempi työtausta terveydenhuollon alalla auttoi tunnistamaan puolison oireita jo varhaisessa vaiheessa, siispä puolison sairastuminen ei aiheuttanut hätääntymisen tunteita Leenassa. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin Leena sai puolisonsa uskomaan, että mistä tämän tilanteessa on kysymys. Pettymyksen tunteilta ei kuitenkaan Leena voinut välttyä. ”Itse ajattelin myös toiveikkaana, että masennuksesta toipuu, mutta puolisoni kohdalla ei käynyt niin, se oli isompi pettymys”, toteaa Leena.
Entä kuinka Leena lähti käsittelemään läheisensä sairastumista? ”Itsellä on ollut paljon etua siitä, että tietoa on ollut jo ennen puolison sairastumista mielenterveysasioista. En tarvinnut myöskään tuntea syyllisyyttä tai häpeää, koska tieto auttaa. Tunsin systeemit ja raivasin tiet hoito- ja kuntoutuspaikkoihin, ei niihin todellakaan helpolla pääse”, kertoo Leena.
Omainen todellakin voi olla suuri voimavara sairastuneen rinnalla. ”Ymmärrän helposti, että sairastuneet itse luovuttavat, jos heillä ei ole omaista, joka jaksaa taistella sisään jonnekin hoitoon”, sanoo Leena.
Eväät arjessa jaksamiseen
Aineksia hyvään elämään Leenalle luovat pariskunnan yhdessä vietetyt vuodet siltä ajanjaksolta, kun puoliso ei vielä sairastanut psyykkisesti. Arjessa Leenalla apuna on hänen korkea stressinsietokykynsä ja hyvät unenlahjat. Leena harrastaa helppoja ja ilmaisia urheilulajeja, kuten avantouintia, lenkkeilyä ja metsässä haahuilua. Leena keskittyy luomaan lapsilleen mahdollisimman hyvän arjen, sillä nykytilanteessa hänen perheessä jää paljon hoidettavaa yhden aikuisen hartioille.
Mitä on tullut opittua läheisen sairastumisen kautta?
Läheisen sairastumisen myötä Leena on oppinut, että melko nuorena sairastuminen ja eläköityminen on koko perheelle taloudellisesti haastava asia, sillä menot eivät puolitu, vaikka yhteiset tulot heikkenevät. Lisäksi Leena on joutunut oppimaan pyörittämään arkea kahden aikuisen edestä. ”Olen järjestänyt oman elämän kokonaan uusiksi, jotta saan palapelin toimimaan. Arki ja talous pyörii hyvin sen aikaa, kun kestän terveenä ja jaksan tehdä itse pitkää päivää”, kertoo Leena.
Neuvoja ja vinkkejä mielenterveysomaisille
Leenan vinkit muille mielenterveysomaisille ovat seuraavat: apua kannattaa hakea, ei pidä hävetä toisen sairautta eikä tuntea siitä syyllisyyttä, on osattava pitää kiinni omista oikeuksista ja vertaistuen voimaa ei saa unohtaa. ”Kannattaa hankkia kaikki tarvittava apu ja tuki. Usein saadakseen mitään apua pitää uskaltaa olla hankala, avun saaminen on äärettömän hankalaa ja tuskallisen hidasta. Ei pidä hävetä sairautta eikä tuntea syyllisyyttä toisen sairaudesta. Monet kokevat vertaistuen tärkeänä, esimerkiksi FinFami järjestää monenlaista vertaistoimintaa omaisille, ja suosittelen myös perhekursseja koko perheelle, jotta lapsetkin saavat vertaustukea”, toteaa Leena.
”Omaisen on tärkeä säilyttää itsenäistä elämää mahdollisimman paljon, ettei elä sairastuneen ehdoilla omaa arkeaan. Itse ajattelen, että puolison sairaus on yksi realiteetti muttei ylitsepääsemätön este, unelmat kantavat arjessa ja pieniä arjen iloja on tärkeä tietoisesti vaalia”, Leena muistuttaa.
Mitä olisi parannettavaa yhteiskunnassamme mielenterveysomaisen näkökulmasta?
Leenan mielestä mielenterveysasiat ovat edelleen leimaavia yhteiskunnassamme – asiallista tietoa mielenterveyteen ja -sairauksiin liittyen tarvitaan yhä. Avun saaminen pitäisi olla myös paljon helpompaa ja hoitoon pääsyn nopeampaa mielenterveysongelmista kärsiville. Leenan mielestä matalan kynnyksen paikkoja olisi tärkeää perustaa runsaasti lisää. ”Jos sairastunut ei saa apua, kuormittaa se sairastuneen lähipiiriä entisestään ja aiheuttaa myös näille terveysriskejä”, muistuttaa Leena.
Jotta lapsille ei tulisi huolta/huolenpitotaakkaa vanhempansa sairaudesta, olisi lapselle, ikätaso huomioiden, kerrottava vanhemman sairaudesta ja hoidosta. Kun toinen vanhemmista on huonossa kunnossa, tarvitsisivat lapsiperheet edullista apua kotiin, kuten kodinhoitoa, siivousta ja lastenhoitoapua. ”Tällaista apua ei juurikaan ole tarjolla kuin yksityisten kautta, mikä taas on valtavan kallista”, toteaa Leena. Hän myös lisää, että lasten harrastuksiin viemiseen voisi olla järjestettyä vapaaehtoistoimintaa.
”Monet omaiset uupuvat, koska taakat ovat suuria ja myös lapsilla on isompi riski sairastua ja syrjäytyä. Nykyiset tukimuodot ovat todellekin riittämättömiä. Jos halutaan saada mielensairauksista johtuvat sairastumis- ja eläköitymisprosentit alaspäin, on yhteiskunnan tasolla todellakin paljon tehtävää. Nykyisessä elämänmenossa iso sairastavuus ja eläköityminen on ymmärrettävää, koska työelämä on tiukkatahtista ja elämä kallista”, sanoo Leena.
Teksti ja kuva
