Space! Tilaa nuorten ehkäisevään mielenterveystyöhön -projektin terveisiä taideuniversumin reunalta.
Avaruus on kiehtova asia. Wikipedia kertoo, että avaruus on tähtitieteessä pääosin tyhjiön muodostama osa maailmankaikkeutta Maan ilmakehän ulkopuolella. Suurin osa tästä tyhjiöstä koostuu niin sanotusta ”pimeästä aineesta”, joka koostuu, ehkä, pienistä mustista aukoista ja tuntemattomista hiukkasista.
Mitä tällä kaikella on tekemistä FinFami Uusimaa ry:n nuorten ennaltaehkäisevän mielenterveystyön kehityshankkeen kanssa?
Mitä enemmän asiaa miettii, niin paljonkin. Me Space! -projektin vakinaiset työntekijät, Sanni Sihvola ja Ursula Hallas, olemme koulutus- ja työtaustaltamme taiteilijoita tanssin ja teatterin alalta. Tällä hetkellä joukkoamme vahvistaa myös työkokeilussa oleva kuvataiteilija Eero Yrjölä. Pohdimme ja kokeilemme taidetta osana nuorten ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä, esimerkiksi osana opiskeluhyvinvoinnin palveluita.
Mutta mistä me oikeastaan puhumme, kun puhumme taiteesta? Tästä löytyy kutkuttavia yhtymäkohtia mielikuviin avaruudesta ja pimeästä aineesta. Taide pakenee mielestämme määritelmiä aivan samalla tavalla kuin avaruus, josta tutkijat löytävät edestään aina uusia kysymyksiä. Kaikki ovat joskus unohtuneet tuijottamaan tähtitaivasta ja ajautuneet kuin magneetin vetämänä olemassaolon suurten kysymysten ja näkyjen näkemisen äärelle. Sama prosessi käynnistyy voimakkaassa taidekokemuksessa. Siinä on jotain, josta emme voi olla varmoja, emmekä voi tietää. Se ”jokin” vetää meitä puoleensa, vähän ehkä pelottaa, mutta myös lohduttaa ja antaa tilaa merkitysten synnylle.
Tämä on lähtökohta tavalle, jolla pyrimme kohtaamaan myös nuoria Space! -projektin ryhmissä. Asetumme ryhmän ohjaamisen äärelle katsomaan tuntematonta, joka kiinnostaa ja vetää puoleensa. Nuoruus! Millainen on kokemus nuoruudesta, millaista on olla juuri SINÄ, elää juuri sinun elämääsi? Missä tunnistamme jotain samankaltaisuutta, ja missä olemme ihan outoja toisillemme? Projektin nuorten ryhmissä vaalitaan kunkin osallistujan oikeutta taiteeseen sekä kokijana että tekijänä. Tämä kun ei ole ollenkaan selviö. Tuntuu, että jokin mekanismi yhteiskunnassamme haluaa kiivaasti ylläpitää käsityksiä luovuudesta joidenkin erityisyksilöiden erityisominaisuutena. Olemme ryhmätoiminnassa kuulleet kovin usein lauseen ”minä en ole luova”. Tai ”minä en ole ollenkaan kehollinen”. Onneksi näistä lauseista lähtee helposti keskustelu. ”Hei kerro lisää! Kuka on sun mielestä luova?” Tai ”Missä se sinä sitten on, jollet oo kehollinen?”
Emme me voi tietää, ellemme edes kysy. Ja kas, sitä nuoren kokemusta kuullessa ja ääneen ihmetellessä ollaankin yhteisessä avaruudessa, törmäillään hauraisiin hiukkasiin ja mustiin aukkoihin joita kohti nuori ei ole aikaisemmin uskaltanut ehkä edes katsoa. Tästä törmäilystä saatetaan tehdä tanssi. Tai yhteinen viivoista muodostuva kuva suurelle mustalle paperille, tai katkeamaton tajunnanvirtateksti josta syntyy runo. Yhdessä tehdyn taiteen kaikua kuulostellaan ja siitä löydetään uusia tapoja olla ”minä” ja ”sinä”. Tämän löytämisen äärellä jokaisen oma kokemus on tosi ja oikea, mutta samalla avautuu myös ymmärrystä toisen kokemisen tapoja kohtaan.
Mitä Space! -projektista jää kaikumaan, kun projekti päättyy?
Ryhmänohjausmalli Omakuva N.Y.T. saatellaan marraskuussa 2018 uusiin kansiin, joista löytyy tietoa sekä ryhmänohjaajille, nuorille että palveluita tarjoaville organisaatioille. Tätä palvelumuotoilutyötä ahkeroimme nyt projektin työhuoneissa. Tutkimme projektin yhdeksän ryhmäpilotin kautta saatuja kokemuksia, kirjoitamme materiaalia ja vaihdamme tietoa asiantuntijoiden kanssa. Toimimme taiteen, tieteen ja hyvinvointityön käytäntöjen rajamaastossa, ja se jos mikä on antoisaa tutkimusmatkailua!
Jotakin kaikuu myös kymmenien projektin ryhmätoimintaan osallistuneiden nuorten elämässä.
Kun jossain monien kymmenien tuhansien valovuosien päässä räjähtää planeetta, siitä purkautuva energia törmää pieniin pölyhiukkasiin, jotka kantautuvat omalle planeetallemme valokaikuna. Tässä ajatuksessa on jotakin uskomattoman kaunista. Haaveilen, että olemme taidetta tehdessämme käynnistäneet jotain sellaista, joka toimii lähteenä uusien merkitysten muodostumiselle. Jotain voi muistua mieleen vaikkapa niinä hetkinä, kun taas joskus unohdumme katsomaan öistä tähtitaivasta, jokin tunne tai aavistus, ettei olekaan ihan yksin universumissa. Välissämme on merkityksellistä valoa, vaikka vain heijastuksena pienen pienistä hiukkasista kaukaisten purkausten jäljiltä.
– Sanni Sihvola, Space!-koordinaattori