Valitse sivu

Omaisella ja läheisellä on paljon huolta, kun läheisellä on mielenterveyden pulmia. Käsillä oleva poikkeusaika lisää huolenaiheita monellakin tapaa. Eräs omainen kirjoitti ajatuksiaan ylös. Teksti koskettaa varmasti monia, joten jaamme sen.

Läheisen ajatuksia – etäällä, silti mielessä ja sydämessä

Tässä kohtaa elämänvirtaa ajattelen paljon riskiryhmään kuuluvia läheisiäni. Mietin monta kertaa päivässä niitä rakkaita ihmisiä, joilla on jo ennen tätä poikkeustilannetta ollut vaikea selvitä arjestaan tai erityisen vaikea olla kotona.

Ajattelen sisartani,
joka normiarjessa käy klubitalolla, harrastuksissa ja seurakunnan tilaisuuksissa. Nyt kaikki on tauolla ja hänen tulisi pysyä yksin omassa sotkuisessa kodissaan. Sisareni koti muistuttaa krack-luolaa; hänellä ei ole voimavaroja pitää kotia kunnossa. Lisähaasteena ovat sairauteen kuuluvat paranoidiset ajatukset, jotka saavat pelkäämään naapureita ja tulkitsemaan asioita uhkaavalla tavalla. Onneksi on puhelin, radio, tv ja käsityöt! Sisareni on taitava neulomaan ja hänen verstaastaan syntyy nyt metrikaupalla sukkaa ja kaulaliinaa.

Sisareni on riskiryhmää, eikä valitettavasti mikään digivelho, eli etätapaamiset ja etäryhmät eivät hänen kohdallaan onnistu. Harmittaa kovin, että en päämäärätietoisesti opetellut hänen kanssaan erilaisten verkkosovellusten käyttöä, niistä olisi nyt paljon iloa. Tässä tilanteessa hän tarvitsisi helppokäyttöistä teknologiaa siten, että videopuhelu läheisen kanssa olisi yhden napin painalluksen takana. Tabletti hänellä on olemassa, mutta helppokäyttösovellusta siinä ei ole, vaikka ikäihmisille niitä ainakin on olemassa. Tätä peräänkuuluttaisin mielenterveystoimijoilta sitten kun taas päästään normimpaan arkeen.

Mitä minä voin täältä toiselta paikkakunnalta käsin tehdä hänen jaksamisensa tueksi?

– Nyt poikkeusaikana vastaan hänen soittoihinsa aina kun se on mahdollista ja jos hänestä ei kuulu mitään, soitan kerran päivässä.
– Ajelen kerran viikossa hänen luokseen yhteiselle kävelylle/retkelle – pidetään turvaväli – ja juodaan termarikahvit ja syödään eväät puiston penkillä.
– Kiinnitän erityistä huomiota siihen, että olisin ystävällinen silloinkin, kun hän kertoo jotakin, jota minun on vaikea ymmärtää tai vastaanottaa. (Tätä ystävällistä kuuntelua toivon muutoinkin lisää oppivani.)
– Seuraan miten hyvin hän on jaksanut seurata koronatiedotusta – onko ajantasaista tietoa. Yleensä hän asioista hyvin kartalla. Aluksi se, mitä riskiryhmään kuuluminen tarkoittaa, ei ollut hänelle selvää. Nyt hän on onneksi osannut ja malttanut kieltäytyä vierailuista taudin vuoksi.

Ajattelen ystävääni,
joka on kärsinyt vakavasta masennuksesta monta vuotta. Hänen luottamustehtävänsä ja harrastuksensa ovat nyt tauolla ja kotona yksin oleminen ahdistavaa. Hänellä on hyvät digitaidot, mutta ei voimavaroja eikä mielenkiintoa mennä mihinkään verkkoryhmään. Viihdettä ja hömppää hän kuluttaa omien sanojensa mukaan kiitettävästi, että saisi edes hetkeksi rauhoitettua olonsa. Hienoa on, että hänen perheensä jäsenet ovat virittäneet videopuheluringin ja juttelevat sen välityksellä pari kertaa viikossa.

Koronapandemia on saanut ystäväni pakokauhun valtaan, lääkitystä on pitänyt nostaa niin, että päivittäiset kävelylenkit eivät tällä hetkellä luonnistu. Tajusin tämän paniikkitilan todellisuuden, kun olin kolmena peräkkäisenä päivänä saanut häneltä kuolintilastoja eri maista sekä tulvittain arveluttavia linkkejä erilaisiin kauhuskenaarioihin.

Mitä minä voin täältä toiselta paikkakunnalta käsin tehdä hänen jaksamisensa tueksi?

– lähetämme viestejä joka päivä ja jos hänestä ei kuulu mitään, soitan tai viestin uudelleen
– lähetän kuvia tai biisejä ja linkkejä artikkeleihin, joissa asiallista tai toiveikasta tietoa
– koetan saada hänet valitsemaan ensi syksyksi konsertin, johon menemme yhdessä, että olisi jokin myönteinen ankkuri, jota voimme odottaa. Kuluvina viikkona hän ei ole siihen pystynyt, koska ei usko olevansa tuolloin enää elossa. Rasittavuuteen asti, ja osin vitsilläkin, perään tuota konserttia, jonka hän saa valita. Itse kun en tunne klassista musiikkia niin hyvin, että osaisin bongata hänelle inspiroivan konsertin.

Ajattelen sisareni tytärtä,
jolla on tässä koronakurjuudessa päätynyt puolisonsa kanssa eroon arjen haasteiden kiihtyessä, jaksamisen hiipuessa ja hermojen kiristyessä. Ajattelen häntä pitämässä kotikoulua yksin pienille lapsille ja sinnittelemässä pahentuneiden paniikkioireidensa kanssa. Harmittaa kovasti, että sain aikaan ikävän riidan, kun erosta tietämättömänä paheksuin sitä, että hän on pyytänyt lasten hoitoavuksi riskiryhmään kuuluvan äitinsä. Toivon, että hän antaa ajattelemattomuuteni anteeksi. Ja jaksaa, jaksaa.

Mitä minä voin tehdä?

– pyytää törppöyttäni anteeksi, apua on saatava, ehkä myös riskiryhmäläiseltä, silloin kun omat voimat romahtavat ja tilanne on kestämätön.
– voin uskoa, että välimme korjautuvat, kun tilanne rauhoittuu, voin ja osaan sitten toivottavasti olla tukena ja kuuntelemassa vaikka välimatkaa onkin.
– voin rukoilla ja keskittyä toivomaan hyvää ja parasta mahdollista terveyttä ja jaksamista kaikille rakkaille, joilla on nyt erityisen vaikeaa.

-Omainen-

Ajassamme on paljon myös hyvää. Tilanteen myötä asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut ja myös vapaa-aika on lisääntynyt, mikä mahdollistaa läheisten, ystävien ja vaikkapa naapurien huomioimisen.

Ihmisten auttamishalu on lisääntynyt – toivottavasti tämä kantaa pitkälle ja opettaa meille kaikille jotain uutta. Jokainen meistä voi miettiä, miten voimme auttaa ja ilahduttaa.

Mutta erityisesti lapsiperheissä eletään nyt monella tapaa haasteellista aikaa. Toivottavasti ihmiset uskaltautuvat hakemaan apua ja sitä myös heille tarjotaan. Avun vastaanottaminen ei ole heikkouden vaan vahvuuden merkki. Katso FinFamin palvelut lapsiperheille nyt poikkeusaikana. Tartu ja vinkkaa näistä myös eteenpäin.

Pienistä iloista arjessa tulee hyvinkin merkittäviä asioita. Nyt on hyvien tekojen aika.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Eija Suominen
Eija Suominen

Verkostokehittäjä ja aluekoordinaattori

p. 050 534 8395
[email protected]

Pin It on Pinterest