Artikkelit
Lapsiperhetyön kuulumisia
Lapsiperhetyöllä on ollut merkittävä rooli yhdistyksen toiminnassa läpi koko sen olemassaolon ajan. Yhdistyksessä kehitettyjä ja maahantuomia lapsiperhetyön menetelmiä on levinnyt kiitettävällä tavalla myös osaksi eri kaupunkien lastensuojelun ja lasten- ja...
MindFood-hankkeen jalkautumisen ja yhteistyön satoa nyt luettavissa
Keväällä 2018 MindFood-hanke teki yhteistyössä Helsingin kaupungin jalkautuvan sosiaalityön kanssa kyselyn ruoka-avun asiakkaille sekä Myllypuron että Hurstin jonoissa. Kyselyyn vastasi lähemmäs 500 ihmistä. Kyselyllä halutaan antaa ihmisten omaa ääni kuuluviin, joka...
Omaisen ABC -ryhmä FinFami Uusimaa ry:n omais- ja perhetyössä
Omaisen ABC -ryhmä on suunnattu sekä omaisille ja läheisille, joiden läheisen sairaus on uusi asia, että pidempään sairastaneiden omaisille, jotka tarvitsevat tietoa ja tukea. Tavoitteena on psyykkisen sairauden herättämien tunteiden tunnistaminen ja omaisen oman...
Verkkopalveluilla lähemmäksi ihmistä
Ennen kuin verkkopalvelut ovat täysin integroituneet osaksi yhdistyksen ja sen asiakkaiden joka päiväistä toimintaa, on niitä hyvä ajatella palveluina, jotka täydentävät jollain tavalla olemassa olevia palveluita ja toimivat ns. perinteisten palveluiden rinnalla....
Syystervehdys Space!-projektilta
Space! Tilaa nuorten ehkäisevään mielenterveystyöhön -projektin viimeiset kuukaudet ovat käsillä. Kokoamme monia palasia yhteen. Työmme on sisältänyt Omakuva N.Y.T. -nimisen taideperustaisen kasvuryhmämallin pilotointia nuorten ryhmissä moniammatillisen yhteistyön...
Pre-Start hanke esittäytyy / Projektet Pre-Start presenterar sig
Projektin tavoitteena on kehittää toimintamalli, eli niin sanottu ”PRE-START-valmennus”, niille nuorisolain mukaisille nuorille, joilla on haasteita (vrt. ulkopuoliset nuoret), jotka esimerkiksi etsivän nuorisotyön tavoittamina tarvitsevat erityisiä tukitoimia...
Kohti hämärän hyssyä – Starttiaskeleen elotervehdys
Elokuu. Starttiaskeleen nuoret ja työntekijät palasivat kesälaitumilta kukin eri vaiheissa. Osaa helle on hellinyt, toisia se kohteli kovalla kädellä. Tämän lämmönsiedon suhteenkin me ihmiset olemme, ah, niin erilaisia. Ryhmätoimintamme käynnistyy tällä...
Omaisten kanssa hevosiin tutustumassa
Uusi yhteistyö Suomen Ratsastajainliiton kanssa avasi uusia ovia omaisille rentoutumiseen eläinten parissa, kun pääsimme tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltosen johdolla vierailemaan Keskustallin ratsastuskoululle ja tutustumaan eläinavusteiseen toimintaan osana...
Elokuinen tervehdys MindFood-hankkeesta
MindFood-tiimi on kulkenut nyt kentällä ja vieraillut pääkaupunkiseudulla tutustumassa ruoka-avun piiriin, jonoissa ja yhteisissä pöydissä. Ruoka-avun tarpeesta ja siitä, kuinka apua tulisi tarjota ja toteuttaa, on keskusteltu kuluneen puolen vuoden aikana...
Kohti yksinäisyyttä ja sen yli
Oma mielenkiintoni yksinäisyyttä kohtaan kohotti katsettaan muutamia vuosia sitten. Huomiota herättävät otsikot ”yksinäisyys tappaa” saivat minut mietteliääksi. Otsikoiden taustalla olivat arvostetun sosiaalisen neuropsykologian professori John Cacioppon esitelmät,...









